Musiikin hahmotusaineet

Musiikin hahmotus on osa opintoja kaikille musiikin laajan oppimäärän opiskelijoille.
Musiikin hahmotus lisää musiikillista yleissivistystä.
Musiikin hahmotusta opitaan helposti ryhmässä, yhdessä.
Musiikin hahmotusta opetetaan käytännönläheisesti erilaisilla opetusmenetelmillä.

Musapaja on tarkoitettu 7-10 vuotiaille lapsille. Musapajassa pääosassa on musiikin ilo ja yhdessä tekeminen. Musapajassa lauletaan, soitetaan, leikitään, tanssitaan ja liikutaan. Uusia taitoja ja tietoja opetellaan ryhmässä tekemällä ja näin saavutetaan hyvät perustaidot jatkaa musiikkiharrastusta esim. musiikkiopistossa. Oppilaat saavat vaikuttaa opetuksen sisältöön toiveillaan.
Musapajan vetäjä on musiikkikasvatuksen ammattilainen, joka taitaa motivoinnin ja ryhmäyttämisen keinot. Musapajassa lapsi saa kokeilevan ja sallivan lähestymisen musiikin harrastamiseen.

Musiikin hahmotusaineiden ryhmiin ilmoittaudutaan tunnin alussa musiikin hahmotusaineiden opettajalle.

 

Musiikin hahmotusaineiden opetusajat lukuvuonna 2022-2023

Kuhmo

Musapaja  1. ma klo 14.45 – 15.30 kamarimusiikkiluokassa op. Eeva-Kaisa Kohonen

Musapaja 2. ma klo 15.30 – 16.15 kamarimusiikkiluokassa op. Eeva-Kaisa Kohonen

Musiikin hahmotus 1 ma klo 15.30-16.30  Kuhmo-talon vintillä, op. Elisa Kerola

Musiikin hahmotus 2 ma klo 16.30-17.30 vintillä, op. Pietari Willey

Musiikin hahmotus 3 ma klo 17.30-19.00 vintillä, op. Pietari Willey

Musiikin historia ja tyylillinen tuntemus, perusopinnot ke klo 18.10 – 19.10 vintillä, op. Pietari Willey

Musiikin hahmotus, syventävät opinnot to klo 16.00 – 17.30 vintillä, op.  Jukka-Pekka Kuusela

 

Sotkamo

Musapaja ke klo 14.30 – 15.15 Vuokatin koulu op. Eeva-Kaisa Kohonen

Musapaja ke klo 16.00 – 16.45 Salmelan koulu op. Eeva-Kaisa Kohonen

Musiikin hahmotus 2 to klo 16.00-17.00 Niemelän sali, op. Heli-Maarit Leppioja

Musiikin hahmotus 3 to klo 17.00-18.30 Salmelan koulu, op. Pietari Willey

Musiikin historia ja tyylillinen tuntemus, perusopinnot to klo 18.30-19.30  op. Pietari Willey

Musiikin hahmotus, syventävät opinnot pe klo 17.15 – 18.45  Niemelän sali op. Jukka-Pekka Kuusela HUOM. Muuttunut aika!
HUOM. Musiikin hahmotus syventäviin osallistuva: Ilmoittaudu opettajalle puhelimitse. p.040 5228987