Nuoriso

Kuhmossa nuorisotyö on osa kasvun ja oppimisen sekä kaupunkiympäristön palveluja. Nuorisotyöhön Kuhmossa kuuluu perusnuorisotyö, työpajatoiminta, etsivä nuorisotyö sekä starttipaja.

Nuorisotyötä Kuhmon Nuorisopalveluissa tehdään tunteen palolla ja vahvalla ammattitaidolla. Jokainen nuori on meille tärkeä. Meillä on aikaa jokaiselle nuorelle. Nuori voi tulla juttelemaan elämään liittyvistä aiheista. Etsitään yhdessä iloa ja onnistumisten kokemuksia myös tekemisen kautta.

Tehdään yhdessä Nuorten Kuhmo

Nuorisopalveluihin voi ottaa yhteyttä nuorisoa koskevissa asioissa. Meidän kautta voi kysyä nuorten mielipidettä erilaisiin asioihin.
Lähdemme myös innolla ja mahdollisuuksiemme mukaan erilaisin projekteihin mm. tapahtumiin, matkojen, kilpailujen yms. järjestämiseen.

Kaikukortilla kulttuuria

Kainuussa on käytössä Kaikukortti!  Kaikukortti toimii Kainuun kaikissa kunnissa yli kuntarajojen, ja se on voimassa vuoden 2017 loppuun asti. Kaikukortilla voi hankkia maksuttomia pääsylippuja kulttuuritapahtumiin ja kurssipaikkoja kansalaisopistoihin. Jos olet 16-29 vuotias nuori, voit noutaa Kaikukortin etsivältä nuorisotyöntekijältä Silja Piiraiselta.

Harrastuksiin kannustaminen

Perheet voivat hakea avustusta Kuhmon kaupungin harrastustoimintoihin ottamalla yhteyttä vapaa-aikatoimenjohtaja Timo Heikkilään.

Nuorisoavustukset

Avustukset on haettavissa maaliskuussa. Myös nuorten omaa toimintaa avustetaan.

Tilavaraukset

Nuorisotila Yläkertaan voi hakea yksittäisiä tai vakiovuoroja. Ota yhteyttä vapaa-ajan ohjaaja Teija Kyllöseen.

Harjoittelu- ja työpaikat

Nuorisotyöhön otetaan vastaan peruskoulujen työelämään tutustujia ja alan opiskelijoita tutkintojen harjoittelu- ja näyttöjaksoille.
Tarjoamme nuorille kesätyöpaikkoja apuohjaajina järjestämillemme kesäleireille. Voit hakea paikkaa kaupungin kesätyöpaikkahaussa Kuntarekryn kautta keväällä.
Lisäksi palkkaamme vastuullisia tuntityöntekijöitä nuorisotalotoimintaan mahdollisuuksien mukaan. Ota yhteyttä vapaa-aikatoiminjohtaja Timo Heikkilään.

Työ- ja Starttipajalle hakuun voit tutustua heidän sivuiltaan.