Hyvinvoinnin edistäminen
Hyvinvoinnin edistäminen
Kunnan on seurattava asukkaittensa terveyttä ja hyvinvointia sekä niihin vaikuttavia tekijöitä väestöryhmittäin. Lisäksi seuraamme kunnan palveluissa toteutettuja toimenpiteitä, joilla vastataan kuntalaisten hyvinvointitarpeisiin. Hyvinvointikoordinaattori raportoi kuntalaisten terveydestä ja hyvinvoinnista sekä toteutetuista toimenpiteistä valtuustolle vuosittain, minkä lisäksi valtuustolle valmistellaan kerran valtuustokaudessa laajempi hyvinvointikertomus.
Kuhmossa hyvinvointityö kuuluu Kasvun ja oppimisen palvelualueeseen. Hyvinvointityön vastuutoimielin on Hyvinvointi- ja sivistysvaliokunta. Hyvinvointityössä hyvinvointijohtoryhmä ja hyvinvointikoordinaattori koordinoivat kaupunkilaisten hyvinvoinnin edistämistä, sekä kannustavat eri toimijoita ja yksilöitä hyvinvointitekoihin. Hyvinvointityö kuuluu kaikille toimialoille ja se tukee kaupungin strategisia ja toiminnallisia tavoitteita, joita tarkastellaan vuosittain talousarvion laadinnan yhteydessä.
Hyvinvointityö on monialaista ja moniammatillista verkostoyhteistyötä, johon pyydämme mukaan myös mm. nuorisovaltuuston, vanhus- ja vammaisneuvoston sekä yhdistystoimijat. Ihmislähtöisessä hyvinvointityössä jokainen toimija on hyvinvointitoimija ja kuntalaisten omilla hyvinvointiteoilla on merkittäviä vaikutuksia myös alueelliseen elinvoimaan.Laadimme Kuhmon hyvinvointikertomukset ja -suunnitelmat sähköisesti. Voit lukea valmistuneet asiakirjat Hyvinvointikertomus.fi -nimiseltä verkkosivulta. Lisäksi toimitamme hyväksytyt asiakirjat paperisina versioina Kuhmon kaupunginkirjastoon.

