Kirjasuositus blogi
Täältä löydät noin neljä kertaa vuodessa julkaistava kirjasuositus blogin. Blogiin kerätään yksityiskohtaisia esittelyjä valikoiduista kirjoista. Suositukset eivät tule vain kirjastohenkilökunnalta vaan suosituksia kerätään laajemmin, esimerkiksi kaupungin henkilökunnalta.
Suosituksia ei kerätä pelkästään uutuuskirjoista. Kirjasuositus blogiin kerätään klassikoita ja ihmisten suosikkikirjoja vuosien varrelta. Voit siis löytää täältä kirjoja, joista et ole koskaan kuullut.
Suosittelemme kirjoja aikuisille, lapsille ja nuorille. Jokaisen kirjan yhteydessä kerrotaan, onko kyseessä aikuisten- vai lastenkirja. Olethan siis tarkkana, sillä kaikki esitellyt kirjat eivät sovi perheen pienimmille.
Kesäkuu 2026
Tuleeko sinulle joskus tunne, että haluaisit kovasti lukea jotain? Et vain tiedä mistä aloittaa. Kirjaston kirjavinkit ovat juuri sitä varten. Kesälle on kerätty osin kaupungin työntekijöiden avulla joitakin jännittäviä, ilahduttavia ja kutkuttavia kirjoja kaikenikäisille. Alkuun tulevat aikuistenkirjat ja lopussa ovat lastenkirjat. Miellyttäviä lukuhetkiä!
Mahdoton Mammona | Richard Osman | aikuiset
Osmanin kirjasarjan ’Torstain murhakerho’ viimeisin osa jatkaa Elizabethin ja kumppaneiden seikkailua rikosmysteereiden parissa. Mahdoton mammona on sarjan viides osa, joten lukeminen ei heti lopu kesken. Sarjan osat ovat:
Torstain murhakerho
Mies joka kuoli kahdesti
Hutiluoti
Viimeinen pirulainen
Mahdoton mammona
Nuoren ja energisen etsivän sijaan rikoksia ratkoo jo harmaantunut etsiväkvartetti. Joskin poliisivoimien myötävaikutuksella ja yhteistyössä konstaapeli Donnan kanssa. Mysteerit kasaantuvat ja aina ensimmäinen arvaus ei osu oikeaan. Silti murhaaja joutuu lopussa oikeuden eteen. Niin kuin etsiväkertomuksissa kuuluukin. Torstain murhakerho-mysteerit ovat hyvänmielen rikosromaaneja. Raaka trilleri on tästä kaukana. Poimi siis mukaasi uusi ilahduttava etsiväseikkailu ja lähde ratkomaan mysteereitä rakastettavien senioreiden seurassa. Tässä pieni maistiainen sarjan ensimmäisestä osasta.
”Mutta kun Austin latoi luut keittiönpöydälleni – ja vaikka me edelleen tiesimme sen seikkailuksi – minusta tuntui, että se veti kaikkien ilmeet vähän vakavaksi. Jopa Ronin. Vaikka kuinka olemme Torstain murhakerho ja uhkarohkeita ja ikämme ansiosta vapaita sieluja, ja mitä muuta me nyt itsellemme kerrommekin, niin joku oli kuitenkin kuollut, olkoonkin että kauan sitten, ja oli oikein hiljentyä hetkeksi miettimään.”

Kuva: Richard Osmanin kirjat
Suhteista parhain | Gun-Britt Sundrström | aikuiset
70-luvun lopun klassikkoteos kuvaa julkaisuaikansa Tukholmaa. Kirja seuraa opiskelija Martinan arkisia seikkailuja. Yksinkertaisia ihmissuhteita ja ajatuksenkulkua sisältävä kirja on rauhallista luettavaa. Kirjaa on kuvailtu feministisenä klassikkona ja se synnytti aikanaan myös kohun. Nykylukija tuskin kokee kirjaa kohun arvoisena teoksena, mutta se sopii levollisiin lukuhetkiin. Kirja sopii juuri niille, jotka eivät kaipaa turhaa jännitystä vaan haluavat vain lukea ja rentoutua. Kirjan avulla voi myös tunnustella mennyttä maailmankuvaa. Alla pieni maistiainen kirjasta.
”Mutta Gustav sanoo, että täsmälleen se on elämän tarkoitus. Perunoiden kuoriminen. Että arkipäivä on kaiken tarkoitus, vähäiset tutut asiat, mutkattomimmat ja läheisimmät suhteet.”
Margarita | Anni Kytömäki | aikuiset
Kytömäen Finlandia palkittu teos muutaman vuoden takaa. Kirjassa seikkaillaan 1950-luvun Suomessa ja pohditaan metsien ja ihmisten historiaa. Suomi on aina ollut metsäinen, mutta metsien historiaa on vaikeampi muistaa. Senni, Mikko ja Antti omaavat erilaisen suhteen luontoon ja metsiin. Kuka haaveilevan, kuka käytännönläheisen. Yhtä kaikki luonto on läsnä muistoissa ja nykyhetkessä.
”Kun helmenpyytäjä avaa simpukan, se kuolee. Kun ihmiseen kajotaan, seuraukset voivat olla yhtä tuhoisat. Miten pitkään kuori suojaa?”
Kirjastolta löytyy myös muita Kytömäen teoksia:
Mirabilis
Kivitasku
Kultarinta

Kuva: Anni Kytömäki kirjat
Saippuaprinsessa | Kaari Utrio | aikuiset
Utrion kirjoissa on sadunomainen rakenne. Hyvä voittaa lopussa ja paha saa palkkansa. Loppuratkaisu tekee lukijan iloiseksi, vaikka matkalla onneen olisikin mutkia. Suomen 1800-luvun aikaan sijoittuva kertomus rakkauden löytymisestä tarjoaa myös huvittavia hetkiä. Kirjan sivuilla voit astua Ulrikan matkassa seurapiireihin ja tutkia niiden kiemuroita. Teos vetää mukaansa historialliseen maailmaan, eikä arkisiakaan askareita jätetä kokematta.
”Ulrika Rutenfelt istui topatulla tuolilla nurkassa ikkunoita vastapäätä. Hänen vieressään tummanvihreä kaakeliuuni paahtoi lämpöä ympärilleen kuin Pyhä Henki autuutta. Ulrika nautti sanattomasti Borgströmin auliista polttopuun käytöstä, sillä Ekestolpen talossa paleli aina. Hän uskoi hyytyvänsä loppuelämäkseen, kun aivasti aamulla noustessa ja hytisi maata mennessä eikä välillä lakannut värisemästä, mutta ei kehdannut huomauttaa asiasta, koska tunsi perheen taloudellisen ahdingon. Kesäkin tulisi joskus, mutta niin pitkälle hän varoi ajattelemasta.”
Utriolla on useampia teoksia 1800-luvun seurapiireistä. Tarkkaavainen lukija voi huomata samoja paikkoja ja henkilöitä useammassa eri kirjassa.
Ruma kreivitär
Seuraneiti
Ilkeät sisarpuolet
Hupsu rakkaus

Kuva: Kaari Utrio kirjat
Horoskoopiltaan etana | Tea Mäkipere | aikuiset
Pienistä, lyhimmillään muutaman lauseen mittaisista, tarinoista koostuva huumoriteos kerää koulumaailman hassuimmat sattumukset ja koevastaukset yhteen. Kirjaan on helppo tarttua nopeasti ja naurahtaa kertaalleen ennen seuraavaa askaretta. Kirja saa varmasti naurunkyyneleet itse jokaisen silmiin. Lisäksi lukija alkaa kuin huomaamattaan muistella omaa lapsuuttaan koulunpenkillä. Kirjan saa helposti luettua vaikka päivässä, mutta hupia riittää myös pidemmäksi ajaksi.
”Eräs luokkakaverini mietti lukion retkellä eväitä syödessämme, mahtavatko eväsbanaanit olla kotimaisia!
Oppilas, jolle uskonto ei ollut lempiaineita, kirjoitti kokeen loppuun:
Opettaja, osaan kyllä nämä asiat, mutta minusta tätä on universumin suurinta huijausta!”
Jos innostut Mäkipereen huumorikirjasta, on tarjolla aiempi samaan tyyliin kirjoitettu teos:
Etelään lentävä ruutana
Jos et vielä löytänyt mieleistäsi luettavaa, voit kokeilla jotain näistä:
Kerro minulle jotain hyvää | Jojo Moyes
Cagliostron kreivitär: Arséne Lupinin nuoruudenseikkailu | Maurice Leblanc
Cyrano de Bergerac | Edmond Rostand
Akanvirta | J.S. Meresmaa
Sanasinfonia: novelleja Sibeliuksesta
Tähtien sota -trilogia
Linnunradan käsikirja liftareille | Douglas Adams
Akhilleen laulu | Madeline Miller
Selekosen hanahia | Urpo Pitkänen
–
Karhukirjeitä kotiväelle | Jukka Parkkinen | lapset
Jukka Parkkisen ihastuttavan hauskat karhukirjeet tuovat iloa kaikenlaisille lukijoille. Tekstiin viljelty huumori jaksaa naurattaa niin nuorta kuin vanhaa lukijaa. Otso ja Amalia-täti löytävät hauskoja seikkailuja tavallisimmasta arjesta. Kirjat myös jakautuvat lyhyisiin kirjeisiin, joten lukea voi helposti pienemmissä pätkissä.
”Amalia-täti sanoi meille, että hän oli joutunut ikävään välikäteen. Opiskellessaan Karhumäen tyttömuseossa hän ei ollut inhonnut mitään niin paljon kuin merkkien myymistä, ellei tillilihaa ja laskentoa lasketa mukaan. Tillilihan oli varmaan keksinyt Arkhimedes kuten albergankin, jossa hän oli nolla.”
Karhukirjeitä riittää joka lähtöön:
Karhukirjeitä kesäleiriltä
Karhukirjeitä kaamoksesta
Karhukirjeitä kaukomailta
Karhukirjeitä karhumäestä
Penni Pähkinäsydän: Tarinoita tuulenpesän metsästä | Cristal Snow | lapset
Kauniit kuvitukset tempaavat lukijan tarinan matkaan. Kirjasta tulee mieleen vanhanaikainen keijusatu. Kirja on kuitenkin sen verran pitkä, että sopii paremmin kokeneemmalle lukijalle.
”Annelie ja isä pyörittivät päätään ja komensivat lastaan siivoamaan sotkun. Kun Penni polvistui maahan, hän huomasi, että Rousku irvisti hänelle vahingoniloisesti tuntosarviensa takaa. Penni säikähti niin, että jätti rouskun istumaan ruokapöytään koko yöksi.”
Pennin seikkailuita riittää innokkaalle lukijalle enemmänkin:
Penni Pähkinäsydän ja pitsikartanon kummitus
Penni Pähkinäsydän ja Viluhallan salaisuus
Penni Pähkinäsydän ja mörkökuumeen kirous
Penni Pähkinäsydän ja kauhea kadotuskakku

Kuva: Lastenkirjoja
Ella ja Sampan urotyöt | Timo Parvela | lapset
Ella ja muut toisen luokan oppilaat joutuvat usein odottamattomiin kommelluksiin. Tällä kertaa ongelmana on, että Samppa ei uskalla pyytää äidiltään lupaa mennä Batman-kokoukseen. Siispä Samppa ryhtyy suorittamaan kahtatoista Herkuleen urotyötä. Timo Parvelan kirjoitustyyli pitää mielialan korkealla ja naurunkyyneleet silmissä.
”-Oletteko te nyt kaikki paikalla? rehtori kysyi. Hän nojasi näyttämön reunaan jotenkin kyllästyneen oloisena.
-Paikalla ollaan, opettaja mutisi.
-Entä Robin ja Jokeri? rehtori kysyi -Odotammeko vielä heitäkin?
-Ei tarvitse, opettaja lupasi.
-Kissanainen? Pingviini? Opossumi? Tapiiri? Gerbiili?
Opettaja pudisteli päätään. Me hämmästyimme, että rehtori tiesi Batmanista niin paljon.”
Ella-kirjojen lisäksi Parvela on kirjoittanut muita innostavia sarjoja:
Ella aalloilla
Varokaa lapsia!
Kyborgin halaus
Pate ja Megamökä
Varjot 1. Helähdys
Kepler 62: uusi maailma. Luola
Risto Räppääjä ja kauhea makkara | Sinikka Nopola, Tiina Nopola | lapset
Risto ja Rauha päätyvät ruokaostoksille hieman kauemmas kotoa. Kaksikko osaa hankkiutua kommelluksiin jopa kotona Suomessa. Ulkomailla, missä kieli on outo, sekaannuksia ja outoja kohtaamisia sattuu. Ja kaikki lähtee liikkeelle vääränlaisesta makkarasta. Sinikka ja Tiina Nopola onnistuvat pitämään hilpeyttä yllä sellaisissakin tilanteissa, jotka tosielämässä olisivat pelottavia.
”Risto juoksi avaamaan oven ja tuijotti Rauhaa, joka oli yltä päältä vaahdossa. Rauha lennätti makkaran vadista yli parvekkeen reunan ja huusi:
-Phyi, senkin piru!
Alakerrassa asuva herra Lindberg seisoi kadulla makkara edessään.
-Mikä tähän lensi? hän kysyi ja katsoi Riston ja Rauhan parvekkeelle. Vaahdon peittämä Rauha kurkisti parvekkeen laidan yli. Hänestä näkyivät vain silmät.
-Se uhkasi henkeäni, Rauha piipitti.”
Risto Räppääjän seikkailujen lisäksi Nopolat ilahduttavat muidenkin sankareiden seikkailuilla:
Heinähattu, Vilttitossu ja kana
Heinähattu, Vilttitossu ja tanssiva konstaapeli
Risto Räppääjä ja kuuluisa Kamilla
Simo, Sonia ja ujo mummo
Gekko ja Puupponen
Ilmarin ihmelääke | Roald Dahl | lapset
Oletko koskaan kokeillut sekoitella saippuoita ja kaikkea kotoa löytyvää yhteen? No niin kokeili Ilmarikin. Ja onnistui kasvattamaan valtavia kanoja, mutta kutisti lopulta mummon olemattomiin. Ihmelääke onnistui kerran, mutta toista kertaa ei toiminut. Roald Dahlin ilahduttavan ihmeellinen arkielämä näkyy Ilmarin seikkailussa ja muissa kirjoissa.
”Ilmarilla oli yhä lääkepullo toisessa ja lusikka toisessa kädessä. Samapa tuo, hän ajatteli, miksipä ei? Hän kaatoi lusikkaan toisen annoksen ja hulautti sen mummon kurkkuun.
-Jihuu! Mummo kiljaisi ja lähti taas venymään. Hänen jalkansa olivat edelleen kiinni olohuoneen lattiassa alakerrassa, mutta pää kohosi kovaa vauhtia kohti Ilmarin huoneen kattoa.
-Nyt mentiin taas, poika! Mummo huusi. -Katsohan kun mentiin!
-Sinähän olet kohta vintillä Mummo! Ilmari huusi. -Minä en sinuna menisi sinne! Se on täynnä kuoriaisia ja muita ötököitä!”
Roald Dahl on ehtinyt ilahduttaa lapsia jo monessa sukupolvessa:
Nilviöt
Iso kiltti jätti
Matilda
Jaakko ja jättipersikka
Kuka pelkää noitia
Jali ja suklaatehdas

Kuva: Kuvakirjoja
Kuvakirjoissa Mauri Kunnaksen koiramäki, Maikki Harjanteen Minttu sekä Aino Havukaisen ja Sami Toivosen Tatu ja Patu innostavat kauniilla kuvituksellaan nuorimmatkin keskittymään kirjaan. Pipsa Possun ja Ryhmä Haun seikkailut ovat myös hyvä paikka aloittaa lukuhetki. Tietokirjojen puolelta avaruus, dinosaurukset ja eläimet kiinnostavat jokaista aikanaan.
Jos tarvitset vielä vinkkejä, kokeile jotain näistä:
Matkaopas avaruuteen | Tom Jackson
Sammakko joka halusi muuttua palloksi | Soile Seppä
Eläköön Minttu | Maikki Harjanne
Seitsemän koiraveljestä | Mauri Kunnas
Peppe pukeutuu | Mervi Lindman
Veera Lääkärissä | Aino Havukainen ja Sami Toivonen
Legenda Pottu-Mäkisestä | Eoin Colfer
Supermarsu ja vieraat viemäristä | Paula Noronen
Mestarietsivä Peppunen: sateenkaaritimantin tapaus | Troll
Salamavaras | Rick Riordan
Velho ja leijona | C. S. Lewis
Taikatalvi | Tove Jansson
Ankea alku | Lemony Snicket
Jesse taidekoira | Merja Jalo
Tallilla tavataan, Sinttu! | Lin Hallberg
Neljä tarinaa hevosten saarelta | Helena Dahlgren
Toivottavasti löysit jotain uutta. Iloisia lukuhetkiä kaikille!
