Mooses Mentulan kirjailijavierailu perjantaina 12.12.2025 klo 15
Kirjailija Mooses Mentula vierailee Kuhmon kaupunginkirjastolla perjantaina 12.12.2025 klo 15. Hän tulee kertomaan kirjailijantyöstään sekä urapolustaan. Mentula on julkaissut vuosien 2011-23 aikana yhteensä viisi kaunokirjallista teosta: Musta timantti (WSOY 2011), Isän kanssa kahden (WSOY 2013), Jääkausi (WSOY 2016), Toiset meistä…
Itsenäisyyspäivän 6.12. juhlallisuudet
Itsenäisyyspäivän 6.12. juhlallisuudet Kuhmossa
Liput myynnissä Kainuun kulttuurigaalaan 2025
Kainuun Kulttuurigaala järjestetään perjantaina 12.12.2025 kello 18 alkaen Kuhmo-talossa.
Kuhmon kaupungin nuorisopalvelut nuorimyönteinen työpaikka
Kuhmon kaupungin nuorisopalvelut on saanut Nuorimyönteinen työpaikka maininnan NUOLI nuori mieli työyhteisössä -hankkeesta. Nuorimyönteinen työpaikka edistää nuoria työntekijöitä huomioivaa toimintakulttuuria. Työpaikkojen esihenkilöt ovat osallistuneet NUOLI – Nuori mieli työyhteisössä -hankeen kehittämistoimintaan. Esihenkilö on saanut eväitä työpaikan sosiaalisesti vahvistavan toimintakulttuurin kehittämiseen,…
Osallistu Kuhmon kaupungin juhlavuoteen vastaamalla kyselyyn
Tule mukaan tekemään yhdessä Kuhmon kaupungin 40-vuotisjuhlavuotta!
Vastaa kyselyyn ja vaikuta Kuhmon kaupungin strategiaan!
Vastaa kyselyyn ja vaikuta Kuhmon kaupungin strategiaan! Kuntastrategia on kunnanvaltuuston hyväksymä strategia, josta kunnan kaikki keskeisin päätöksenteko, suunnittelu ja kehittäminen johdetaan. Kuhmon kaupunki kerää asukkaiden näkemyksiä nyt strategiatyönsä tueksi. Kyselyn tavoitteena on tunnistaa Kuhmon nykyiset ja tulevat vetovoimatekijät, arvioida kunnallisten…
Meijän Kuhmo-ystävyyskahvilassa musiikkia ja maistiaisia maailmalta to 27.11. klo 18-20, Taitotehdas
Haluaisitko tavata uusia ihmisiä? Tule ystävyyskahvilaan torstaina 27.11. klo 18-20! Paikkana on Taitotehdas, Kainuuntie 85. Ohjelmassa on musiikkia ja maistiaisia maailmalta. Jos haluat, voit tuoda pientä syötävää, joka on kotoisin omasta kulttuuristasi. Voit tulla myös ilman maistiaisia. Tilaisuuteen on…
Kalevalan kuntosalilla tehdään huoltotöitä
Kalevalan kuntosalilla tehdään huoltotöitä 25.-26.11.2025. Huoltotöiden ajan kuntosali on suljettu.
Tervetuloa KIDE-lavan äänitekniikkakoulutukseen 27.-28.11.
Tervetuloa torin KIDE-lavan äänitekniikkakoulutukseen.Kuhmon kaupunki järjestää koulutuksen, joka sisältää äänitekniikkakoulutuksen sekä käytännön toteutuksen Joulunavajaisiin. Koulutus on kaksiosainen. Osiot:To 27.11. klo 15-18 Käyttökoulutus, teoriaosuus (Neuvottelutila Koski, kaupungintalo) Tarjolla kahvia, glögiä ja pipareita. Pe 28.11. klo 16-18 Laitteistojen valmistelu ja äänentoiston toteutus…