Kainuun hyvinvointialueella otettiin käyttöön sähköinen perhekeskus
Kestävän kasvun Kainuu II –hankkeen myötä Kainuun hyvinvointialueella otettiin käyttöön sähköisen perhekeskuksen Omaperhe ja Omahelpperi osaksi perhekeskuspalvelukokonaisuutta.
Kainuussa halutaan tarjota asukkaille kansallisia digitaalisia palveluja. Palveluiden pitää sulautua sekä kainuulaisen ihmisen että työntekijän näkökulmasta selkeäksi kokonaisuudeksi jo olemassa olevien digipalvelujen kanssa ja niiden tulee istua kehitettyihin tai kehitettäviin toimintamalleihin.
Kainuussa kehitetty nuorten mielenterveystarkastuksen malli pilotoitiin myös Kuhmossa
Kainuu on ensimmäisenä hyvinvointialueena kehittänyt mallin nuorten mielenterveystarkastusta varten. Mallia pilotoitiin myös Kuhmossa Tuupalan yhtenäiskoululla. Kaikki halukkaat 7. luokkalaiset ovat saaneet osallistua Mielihetki-keskusteluun. Osallistuminen Kuhmossa oli lähes 100 %.
Vastaa nuorisotyöhön liittyviä mielikuvia kartoittavaan kyselyyn
Tervetuloa vastaamaan kuntalaisille suunnattuun kyselyyn kunnan nuorisotyöhön liittyvien mielikuvien kartoittamiseksi! Kyselyyn vastaaminen auttaa kuntasi nuorisotyön kehittämistyötä, joten kiitos vastaamisesta. Kuntalaiskysely on avoinna 16.10. – 19.11.2023. · Kyselyyn vastaajilta kerätään mielikuvia kunnan nuorisotyöstä · Kyselyyn vastaaminen on täysin vapaaehtoisia · Vastaukset…
Työmahdollisuus nuorille
Nuori haluatko työskennellä ja opiskella Kuhmossa? Haluatko omaa rahaa käyttöösi tai haluatko kokemusta työnteosta tai eri ammateista.
Nuorisotila
Nuorisotilat ovat maksuttomia nuorten kohtaamispaikkoja, joissa nuoret voivat vapaa-ajallaan tavata ikäisiään turvallisessa ympäristössä.
Ankkuri kuvina
Sisäänkäynti Tehtyjä töitä Bassokitaran valmistus Jousipyssy, uusiokäyttöä vanhoille suksille
Nuorten osallisuus
. Osallistava budjetointi Kuhmon kaupunki oli mukana Kestävän kehityksen budjetointi -hankkeessa vuosina 2022-2023, jonka tarkoituksena oli saada kestävä kehitys kytketyksi talouden suunnitteluun ja seurannan prosesseihin. Lue lisää hankkeen etenemisestä seuraavista artikkeleista: 4.10.2023 Osallistavan budjetoinnin tuloksia 19.11.2024 tilanne Ulkoilmatrampoliinipuisto elinvoimavaliokunta, jatkovalmistelu…
Starttivalmennus
Starttivalmennus Starttivalmennus on palvelu, joka antaa tukea ja valmiuksia opiskeluun ja urasuunnitelmiin sekä tukea arjen sujuvuuteen, mielekästä tekemistä ja ohjausta palveluihin. Starttivalmennuksessa on sekä henkilökohtaista ohjausta että ryhmätoimintaa. Starttivalmennus on tarkoitettu alle 29 -vuotiaille. Startti on välivaihe nuorten omien polkujen…
Nuoriso
Kuhmossa nuorisopalvelut on osa kasvun ja oppimisen palvelualuetta. Nuorisotyöhön Kuhmossa kuuluu nuorisotyö, työpajatoiminta ja etsivä nuorisotyö sekä kouluissa ja oppilaitoksissa tehtävä nuorisotyö.