Täyttä elämää metsän ja kulttuurin valtakunnassa – Mitä Kuhmoon muuttaneet kertovat kokemuksistaan?

Neljän vuodenajan rikas luonto, turvallinen elinympäristö ja elämisen vaivattomuus houkuttelevat muuttajia Kuhmoon.

Lukemattomat ihmiset haaveilevat tälläkin hetkellä muutosta maalle tai ainakin lähemmäs luontoa, monet myös paluusta kotiseudulle. Vaikka uuden asuinpaikan valintaan liittyy monta ratkaistavaa asiaa, viime vuosien aikana Kuhmoon muuttaneet kokevat, että lopulta asiat vain loksahtelivat kohdalleen.

– Muutto Kuhmoon oli minulle tuuleen heittäytymistä. Etelässä tein päivisin töitä puutarhurina, iltaisin kuvataiteilijana, mutta Kuhmossa työkuviot kääntyivät päälaelleen: Kuvataiteilusta tuli päätyö, puutarhurin työstä tuli rakas harrastus, Urho Kähkönen kertoo.

Kähkösen henkiin herättämällä sukutilalla kellokorttityö vaihtui elämäntavaksi, jossa työtä on enemmän kuin aikaisemmin, mutta jossa tunteja ei lasketa. Kähkönen sanoo, että vielä 20 vuotta sitten hänen nykyinen työnkuvansa ei olisi ollut mahdollinen, sillä kuvataiteilijan elanto tulee pieninä puroina ympäri maailmaa. Digitaaliset ympäristöt mahdollistavat tällaisenkin työn ja maalla asumisen. Ja mitä kaikkea se on tuonutkaan mukanaan.

– Luonto on toki tärkeä ja sen metsät ja järvet, mutta eritoten ympäröivät pellot ja oma puutarha ovat lähellä sydäntäni. Ympäristöni täytyy olla visuaalinen, jolloin siitä ammentuu voimaa myös taiteeseen. Se on kuin virtalähde, joka stimuloi aivoja koko ajan uusiin ajatuksiin.

Kuvataiteilijalle omat juuret ovat tärkeät: Hän pitää arvokkaana perintönä sitä, että saa nostaa ruokaa omasta, 1800-luvulta alkaen suvun viljelemästä maasta. Maatila on muovautunut ateljeeksi, kesäkahvilaksi ja puutarhaksi, jossa on mahdollista vierailla kesäisin.

– Kaikki ne unelmat, joita olen kantanut sisälläni, ovat toteutuneet jollakin tapaa täällä Kuhmossa. Unelmia on vielä myös jäljellä, Kähkönen toteaa.

Eränkäyntiä ja turvallisuudentunnetta

Rikas luonto ja kuhmolaisuudessa vaikuttava, kaiken kattava metsäsuhde olivat tärkeitä muuttopäätöksen tekijöitä myös Jaana Koistiselle. Hän sanoo, että neljällä erilaisella vuodenajalla on jokaisella oma kohokohtansa ja kaikki niistä näkyvät hänen arjessaan. Metsä merkitsee hänelle paitsi harrastusmahdollisuutta, lepoa ja virkistäytymistä, myös työtä.

– Työpaikkani Kuhmo Oy:n työllisyysvaikutukset ulottuvat satoihin ihmisiin, ja sahatavaraa viedään yli 30 maahan.

Luonnon tarjoamien mahdollisuuksien ohella Koistinen arvostaa kuhmolaisten monipuolista kulttuuriosaamista. Kuntalaisten kokoontumispaikka, Kuhmo-talon Lentua-sali, tarjoaa tilat sekä harrastajille että ammattilaisille.

– Koen, että meillä Kuhmossa on hyvin tilaa ja mahdollisuudet kokeilla ja oppia taiteen eri aloilla.

Paluumuuttajana Koistinen on löytänyt yhteisöllisyyttä ja yhdessä tekemistä harrastusryhmistä.

– Niistä on virinnyt muutakin sosiaalista toimintaa, mikä on ollut minulle tärkeä asia uudelleensijoittumisessa.

Perheen kanssa Kuhmoon muuttanut Koistinen pitää paikkakuntaa turvallisena valintana lapsiperheelle. Ihmisten välillä vallitseva luottamus ja myös vieraanvaraisuus ovat niitä asioita, joita hän haluaa kertoa myös muualta tuleville.

Paras päätös pitkiin aikoihin

Tatuointiartisti Ilkka Kyllösen muutto Kuhmoon tapahtui pidemmän haaveilun jälkeen. Kyllönen, joka sanoo tekevänsä asiat omalla tyylillään, osti perheelleen kodiksi entisen kyläkoulun.

– Pitäähän joka miehellä olla oma liikuntasali, Kyllönen virnistää.

– Lapset tykkäävät touhuta salissa, ja onhan tämä koulu muutenkin omannäköinen paikka.

Niin tilavan kodin kuin liiketilojenkin ostamisessa Kyllönen pani merkille Kuhmon edullisen hintatason: hinnat jäivät alle ”kipurajan”, mikä mahdollisti taas monta muuta asiaa.

– Vaikka olin tehnyt nimeä tatuoijana, täällä piti aloittaa käytännössä nollatasolta. Lähdin kuitenkin liikkeelle rohkeasti, ja homma lähti positiivisesti lapasesta. Pienelläkin paikkakunnalla on mahdollista menestyä, Kyllönen tietää.

Hän kuvaa arkielämää kotikunnassaan helpoksi, stressittömäksi ja kiireettömäksi. Töitä on mukavasti, mutta aikaa jää myös harrastuksille. Muuttopäätöstä Kuhmoon hän pitää ”parhaana pitkiin aikoihin”.

– Monta hullua ideaa on tullut toteutettua täällä ja monta uutta on työn alla, Ilkka Kyllönen sanoo.

Tutustu: Tervetuloa Kuhmoon