Kirjavinkkiblogi – Alkuvuoden uutuuksia


Uusi kirjavuosi tarkoittaa myös viikoittaista uusien aikuisten kirjojen saapumista kirjastolle. Alkuvuonna on ilmestynyt teoksia niin kotimaisilta kuin ulkomaisilta kirjailijoilta. Tämän kertaisessa blogissa nostetaankin esille kaksi alkuvuodesta ilmestynyttä romaania ja yhden uutuusrunokirja kuhmolaiselta tekijältä.

Kuvassa maljakossa keltaisia muovikukkia puisella kaiteella. Taustalla valoisa kirjastosali kirjahyllyineen ja valkoisine kattovalaisimineen

 

Juha Ruusuvuori: Keskusteluja vainajien kanssa

(Wsoy 2024, 237 sivua)

Miehen vaimo on kuollut, ja suvun poisnukkuneet parveilevat kodissa. Hän päättää matkustaa kuolleiden maille, tarkoituksenaan tavata ensin järjestelmällisesti poisnukkuneita isän puolelta, sitten äidin. Oppaaksi mies ottaa mukaansa koiransa Reinon. Matkan tarkoituksena on ruuan kautta saada ihmiset kertomaan elämästään ja samalla tutustua itseensä.

Alkaa matka läpi Suomen historian, tapaamaan ihmisiä etelässä, pohjoisessa, lännessä ja idässä. Suunnitelmat osoittautuvat turhaksi, kun aaveet eivät ilmestyvät silloin kuin haluavat. Koirakin jakelee pyytämättä viisauksiaan ja on kuriton.

Ruusuvuoren teos on riemastuttava, lämmin tarina, joka saa lukijan pohtimaan omia juuriaan.

Camilla Davidsson : Viikunapuun varjossa

(I fikonträdets skugga)

Suomentanut Sirpa Parviainen
(Into 2024, 304 s.)

Keski-ikäinen Susanna on ollut omistautunut perheenäiti ja opettaja. Nyt hänen kontrolloiva aviomiehensä on jättänyt hänet keskelle tunnemyrskyä ja yhteisen kodin tavaroita, jotka pitäisi järjestellä. Lisäksi pitäisi löytää uusi työ ja koti.

Tavarapaljouden keskellä Susanna päättä kuljettaa huonekalut ja laatikot Tukholmasta äidiltään perimäänsä vanhaan maitokauppaan Gotlantiin. Erossa jäänyt omaisuus sekä järjestellä äidiltä perityt tavarat olisi tarkoitus järjestellä maaseudun rauhassa. Suunnitelmassa olisi myös myydä maitokauppa.
Sitten kaupassa tapahtuu vesivahinko, mikä merkitsee enemmän rahanmenoa ja aikaa kuin Susanna alun perin suunnitteli. Onneksi entisen aviomiehen tavaroista pääsee eroon perustamalla kirpputorin, ja luppoaikoina voi keskittyä hoitamaan villiintynyttä puutarhaa. Uudessa elämäntilanteessa on ehkä tilaa myös uudelle rakkaudelle.

Davidsonin kirja on nykyaikainen ja romanttinen naisen kasvutarina, joka on jatkoa kirjalle ”Pikkuinen unelmien kaksio”.

Paula Piirainen : Sydänvaloa

(Enostone 2024, 103 s.)

Kuhmolainen Piirainen on tuttu Mietteitä maalta -sosiaalisen median kanavistaan. Tähän kokoelmaan on kerätty hänen ennen julkaisemiaan runoja sekä uutta tuotantoa. Runot käsittelevät elämää, ihmissuhteita ja vuodenaikoja. Kuvituksena on käytetty Piiraisen eri vuodenaikoina ottamia tunnelmallisia valokuvia.

Haluaisitko lukemisvinkkejä tietyistä aiheista tai pyytää tekemään kirjavinkkauksen aikuisten kirjoista ryhmällesi (esimerkiksi työpaikalle tai yhdistyksen tapaamiseen)? Ota yhteyttä: kaupunginkirjasto@kuhmo.fi.
Kuhmon kaupunginkirjastoa voi seurata sosiaalisessa mediassa:
Facebook : Kuhmon kaupunginkirjasto
Instagram: Kuhmon kaupunginkirjasto