Lasten parlamentti – Kuhmo

Lasten parlamentti on osallisuutta edistävä vaikuttajaryhmä. Kuhmossa sen ensimmäinen kokous pidettiin 27.11. 2025.

Toiminnan periaatteet
– Edustajina parlamentissa 1.–6. luokan oppilaskunnan hallituksen jäsenet
– Parlamentti kokoontuu 2 kertaa lukuvuoden aikana
– Hallintojohtaja Pinja Kyllönen toimii koolle kutsujana ja vastuuvalmistelijana
– Toimintaa varten varataan määrärahat keskushallinnon käyttötalousbudjettiin
– Parlamentilla on aloitteenteko-oikeus
– Joka kolmas vuosi yksi kokoontuminen toteutetaan Mini Vaikuta! -päivänä, jolloin tilaisuuteen kutsutaan 1., 3. ja 5. luokka-asteiden oppilaat

Lasten Parlamentti opettaa lapsia osallistumaan ja vaikuttamaan yhteiskunnallisiin asioihin. Toiminta opettaa samalla myös aikuisia ja päättäjiä huomioimaan lasten mielipiteet, tarpeet ja näkökulmat päätöksenteossa. Lapset ovat oman elämänpiirinsä parhaita asiantuntijoita.

Kuhmon kaupungin arvoja ovat mm. yhdenvertaisuus, yhteisöllisyys ja uudistuminen. Kuhmon kaupungin missiona on, että luomme mahdollisuuksia – Kuhmo on turvallinen ja avoin kotikaupunki toteuttaa unelmia sekä ajatella isosti. Näin ollen lasten osallisuuden kasvattaminen on kaupungin strategian mukaista.

Esityslistat ja pöytäkirjat