Aamu- ja iltapäivätoiminta

Aamu- ja iltapäivätoiminta

Aamu- ja iltapäivätoiminta on suunnattu ensimmäisen ja toisen vuosiluokan oppilaille sekä muiden vuosiluokkien osalta oppilaille, joilla on oppilaskohtaisen tuen päätös sekä oppilaskohtaisen tuen toteuttamista koskevassa suunnitelmassa erillinen maininta aamu- tai iltapäivätoimintaan osallistumisesta tai oppimisen tuen muutoksen siirtymäkaudella voimassa oleva päätös erityisestä tuesta.

Kuhmossa toiminta järjestetään kaupungin omana toimintana. Aamu- ja iltapäivätoimintaa tarjotaan koulun työpäivinä 12.8.2026 – 4.6.2027 

  • Aamutoimintaa järjestetään Tuupalan yhtenäiskoululla kello 6.30-9.00 

(tarvittaessa maksuttomasti 9.00-9.45 lisäapuna jakoryhmien vuoksi) 

  • Iltapäivätoimintaa järjestetään klo 13-17 välisenä aikana. 

Toimintaa ei järjestetä koulun lomien aikana. 

Aamu- ja iltapäivätoiminnan hakemuksia otetaan vastaan jatkuvasti (Lomakeet -> Perusopetus -> Hakemus perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoimintaan) ja kaikki hakeneet saavat paikan.

Toiminta-ajat ilmoitetaan sähköisellä lomakkeella (Lomakkeet -> Perusopetus -> Toiminta-aikojen sähköinen ilmoittaminen) edellisen viikon tiistaihin klo 16 mennessä.

Koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnasta peritään maksu, joka perustuu Kuhmon kaupungin hyvinvointi- ja sivistysvaliokunnan tekemään päätökseen. Huoltaja voi anoa maksusta vapauttamista erillisellä selvityksellä.

Toimintamaksun peruste
Aamu- ja iltapäivätoiminnan maksut ovat syksyllä 2026 seuraavat:

1) Oppilas osallistuu vain aamutoimintaan klo 6.30-9.00.
• 1-10 päivää/kk: 33€
• yli 10 päivää/kk: 44€

2) Oppilas osallistuu vain iltapäivätoimintaan klo 13.00-17.00.
• 1-10 päivää/kk: 44€
• yli 10 päivää/kk: 66€

3) Oppilas osallistuu vaihtelevasti aamu- ja/tai iltapäivätoimintaan. Maksu sisältää sekä aamu- että välipalan.
• 1-10 päivää/kk: 55€
• 11-15 päivää/kk: 82€
• yli 15 päivää/kk: 110€

4) Oppilas osallistuu aamu- tai iltapäivätoimintaan satunnaisesti huoltajan työn luonteen tai muun perustellun syyn vuoksi. Maksu sisältää aamu/välipalan.
• aamu- tai iltapäivätoiminta 5€/päivä
• aamu- ja iltapäivätoiminta 8€/päivä

5) Huoltaja voi anoa maksusta vapauttamista erillisellä selvityksellä (perusteena maksuvapautukseen on toimeentulotukipäätös tai lain edellyttämä kokonaisarvio perheen tilanteesta).

6) Laskutus tapahtuu jälkikäteen varattujen päivien mukaan. Kun oppilas on sairautensa vuoksi pois yli 10pv/kk, peritään maksuna puolet kuukausimaksun määrästä. Kun oppilas on pois sairautensa vuoksi koko kalenterikuukauden, ei maksua peritä lainkaan. Edellytyksenä on, että sairauspoissaolosta on ilmoitettu ennakkoon AP/IP-toimintaan.

7) Jos oppilas ei muusta syystä osallistu toimintaan koko kalenterikuukautena, maksusta peritään puolet kuukausimaksusta. Oppilaan lopettaessa toiminnan on siitä tehtävä kirjallinen irtisanomisilmoitus. Irtisanominen tulee voimaan seuraavan kuukauden alusta.

Toimintamaksu
Maksu laskutetaan kuukausittain varattujen päivien mukaan (maksu/kk) edellisen toimintamaksun peruste- kohdan hinnoittelun perusteella.

Maksu sisältää
• Aamu- ja iltapäivätoimintaa koulupäivinä pääsääntöisesti klo 6.30-17.00.
• Tapaturmavakuutuksen oppilaan toiminnassa oloaikana.
• Päivittäisen aamu- tai välipalan.
• Koulun järjestämän kerhotoiminnan.

Toimintapaikan irtisanominen
Toimintapaikan irtisanominen on tehtävä kirjallisesti viimeistään kaksi (2) viikkoa ennen toiminnan päättymistä.
Mikäli tarve irtisanomiseen ilmenee myöhemmin, on siitä tehtävä kirjallinen tai sähköpostiviesti-ilmoitus:
Vt. apulaisrehtori Laura Hyvärinen, laura.hyvarinen@kuhmo.fi

© Kuhmon kaupunki 2026 creative crue logo