Opinnollistaminen

Opinnollistamisella tarkoitetaan osaamisen kehittämistä muuten kuin opiskelemalla päätoimisesti oppilaitoksessa. Työtehtäviä voidaan opinnollistaa esimerkiksi palkkatyössä, palkkatuetussa työssä, työkokeilussa tai kuntouttavan työtoiminnan työtoimintajakson aikana. Oppimisympäristö voi olla yhdistyksessä, kunnan organisaatiossa tai paikkakunnan yrityksessä. Oppimisympäristön tunnistamisessa työpaikan toimintaympäristö ja työtehtävät verrataan ammatillisten tutkintojen perusteisiin yhdessä ammatillisen opettajan kanssa. Tämän jälkeen laaditaan oppimisympäristön tunnistamisraportti, joka kertoo yksilöidysti ne tutkinnon osat ja ammattitaitovaatimukset, jotka työympäristössä voidaan osoittaa. Opinnollistamisen avulla osallistuja (työntekijä) saa ammatilliseen tutkintoon pohjautuvaa osaamista, joka tunnistetaan ja dokumentoidaan osaamistodistukseen. Opinnollistamalla saatu osaaminen on mahdollista osoittaa ammatillisessa oppilaitoksessa näytöllä, millä tarkoitetaan tutkinnon osan suorittamista.

Mitä hyötyä on opinnollistamisesta?

Työntekijä:

  • Työtä tekemällä saatu osaaminen tehdään näkyväksi, jolloin usko omiin taitoihin lisääntyy
  • Tulee tietoiseksi omasta osaamisestaan ja taidoistaan
  • Saa osaamistodistuksen (voi verrata laajennettuun työtodistukseen)
  • Saavuttaa ammatilliseen tutkintoon tarvittavaa osaamista (voidaan hyväksi lukea opiskelemaan hakeutuessa)
  • Osaaminen voidaan tunnistaa oppilaitoksessa
  • Opiskeluaika lyhenee, jos henkilö hakeutuu opiskelemaan

Yritys:

  • Työtehtävien avaaminen ja vertaaminen tutkinnon perusteisiin auttaa hahmottamaan työpaikkaa työ- ja oppimisympäristönä
  • Työskentely on tavoitteellisempaa ja suunnitelmallisempaa
  • Uusien työntekijöiden perehdyttäminen helpottuu, kun yrityksen työtehtävät on avattu
  • Yhteistyömahdollisuudet oppilaitosten kanssa monipuolistuvat
  • Työympäristön osaaminen tulee näkyväksi, ns. hiljainen tieto tulee esille ja jaettavaan muotoon
  • Tunnistettu oppimisympäristö auttaa yritystä markkinoinnissa
  • Edistää erilaisille oppijoille soveltuvien oppimisympäristöjen kehittymistä

 

Kuhmon ELSA- hankkeen tuottama a. videoklippi kertoo siitä miten opinnollistamista käytetään osaamisen vahvistamiseen Kuhmon työllisyydenhoidossa (video linkin takana):

Osaamisen vahvistaminen Kuhmossa opinnollistamisen keinoin- video

 

RekryKainuuLive – Osaavaa työvoimaa Kainuuseen -hankkeen kanssa yhteistyössä tehdyssä videoklipissä esimerkkinä oppimisympäristöstä on Kuhmo Oy.

Uralla: Opinnollistamisen kautta ammattiin – Kuhmo Oy