Kuhmon kaupunki ja Woodpolis kehittävät uutta mallia puiseen soterakentamiseen

Kuhmossa rakennetaan parhaillaan muunneltavissa olevaa puista tilaelementtiä, josta haetaan vaihtoehtoista mallia sote-rakentamisen tarpeisiin. Uutta rakennettavassa mallissa on sen muunneltavuus, sillä sen käyttötarkoitusta on helppo muuttaa potilashuoneesta esimerkiksi tuetun asumisen asunnoksi. Rakentaminen tapahtuu osana Kuhmon puinen sote-asema – Kestävää sote-rakentamista Kainuusta-hanketta, joka on käynnissä elokuun 2022 loppuun asti. Hanketta tukee Ympäristöministeriön puurakentamisen ohjelma.

Ministerityöryhmä linjasi: Kunnille siirtyy pääosa henkilö-, työnantaja- ja yrityspalveluista

Työllisyyden edistämisen ministerityöryhmä linjasi 28.9.2021, että pääosa nykyisin TE-toimistojen vastuulla olevista henkilöasiakas-, työnantaja- ja yrityspalveluista siirtyisi kuntien vastuulle vuonna 2024. Näiden palvelujen hankintatehtävät siirtyisivät myös ELY-keskuksilta kunnille. Valtio vastaisi työllisyydenhoidon järjestelmästä ja sen valtakunnallisesta toimivuudesta. Tällä hetkellä valtion viranomaiset, eli…

Sähköpostineuvonta osaksi Kuhmon kaupungin asiakaspalvelua

Kuhmon kaupungin asiakaspalvelussa on otettu käyttöön sähköposti, joka palvelee kuntalaisia. Myös palvelupyyntöjä voi lähettää kyseiseen sähköpostiin. Sähköpostia voi laittaa osoitteeseen: asiakaspalvelu@kuhmo.fi

Tahko -hallin työllistämisprojekti

Kuhmon kaupunki on päättänyt aloittaa oman kokeiluluonteisen työllistämisprojektin Tahko -hallilla. Projekti pyritään käynnistämään alkusyksystä, projekti jatkuu vuoden 2023 loppuun saakka. Projektissa toteutetaan mm. pajatoimintaa ja tarjotaan kuntouttavaa työtoimintaa kuhmolaisille työttömille. Projekti tarjoaa myös palkkatyötä kuntalaisille, joiden työttömyys on pitkittynyt. Tavoitteena…

Tervetuloa etätöihin Kuhmoon!

Pitoa ja Vetoa -hankkeen puitteissa Kuhmon kaupungintalolle on luotu yhteisöllinen etätyötila, joka on nyt varattavissa.

Te -palvelujen siirtäminen kunnille etenee

Hallituksen linjaukset puoliväli- ja kehysriihessä -asiakirja on julkaistu valtioneuvoston sivulla. Näiden linjausten mukaan hallitus päätti puoliväliriihessä jatkaa valmistelua TE-palvelujen siirtämiseksi kunnille. Siirron yhteydessä luodaan rahoitusmalli, joka kannustaa kuntia kehittämään toimintaansa työllisyyttä edistäväksi siten, että uudistuksella saavutetaan 7 000–10 000 lisätyöllistä.…