Korjaus- ja energia-avustukset

Avustusten käsittely on siirtynyt kunnista Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskukselle (ARA) v. 2017 alkaen. Avustuksia haetaan ARAn verkkoasioinnin kautta ja hakuaika on jatkuva. Avustukset henkilöasiakkaille: avustus ikääntyneiden ja vammaisten asuntoihin avustus kuntotutkimukseen ja perusparannuksen suunnitteluun energia-avustukset Avustukset taloyhtiöille: hissiavustukset esteettömyysavustus energia-avustus…

Tarkastusasiakirjat

Rakentamisen asianmukaisen toteuttamisen varmistamiseksi ja tarkastusten todentamiseksi rakennustyömaalla pidetään rakennustyön tarkastusasiakirjaa.  Vastaava työnjohtaja vastaa rakennustyön tarkastusasiakirjan ylläpidosta. Rakennusluvassa määrätyt tai aloituskokouksessa sovitut rakennusvaiheiden vastuuhenkilöt sekä työvaiheiden tarkastuksia suorittavat henkilöt varmentavat suorittamansa tarkastuksen rakennustyön tarkastusasiakirjaan. Varmennusmerkintään tulee sisältyä tarkastajan nimikirjoitus, nimen…

Katselmukset ja tarkastukset

Rakennusvalvonnan lupapäätöksessä määrätään katselmusten suorittamisesta. Tarvittaessa voidaan järjestää muukin viranomaistarkastus. Rakennushankkeesta vastaava huolehtii katselmusten tilaamisesta työmaan edistymisen mukaan. Katselmuksessa on tarkoitus todeta, onko rakennusvaiheeseen kuuluvat toimenpiteet ja tarkastukset sekä tarvittavat selvitykset tehty ja onko havaittujen epäkohtien tai puutteiden johdosta edellytetyt…

Työnjohtajat

Vastaava työnjohtaja johtaa rakennustyötä, vastaa työn suorituksesta ja sen laadusta sekä huolehtii rakentamista koskevien säännösten ja määräysten sekä myönnetyn luvan ja hyvän rakennustavan mukaisesta työn suorittamisesta. Vastaava työnjohtaja huolehtii: aloituskokouksen, katselmusten ja muiden viranomaistarkastusten pyytämisestä riittävän ajoissa erityisalojen osatehtävien muodostamasta…

Aloituskokous

Rakennusluvassa on voitu määrätä rakentamisessa säädetyn huolehtimisvelvollisuuden täyttämiseksi tarvittavasta aloituskokouksesta. Käytännössä aloituskokous edellytetään pidettäväksi omakotitalon ja sitä suuremmissa rakennushankkeissa. Aloituskokouksessa tulisi olla läsnä ainakin rakentaja tai tämän edustaja, rakennuksen pääsuunnittelija sekä vastaava työnjohtaja. Aloituskokouksessa todetaan ja merkitään pöytäkirjaan lupa-asiakirjoissa rakentajalle…

Aloittamisilmoitus

Varsinaiset rakennustyöt voidaan aloittaa vasta luvan saatua lainvoiman, ellei lupaviranomainen ole myöntänyt hakijalle lupaa aloittaa työt ennen kuin päätös on saanut lainvoiman. Lainvoimaisuudella tarkoitetaan sitä, ettei päätökseen voida enää hakea muutosta. Rakennustyöstä on ennen sen aloittamista tehtävä aloittamisilmoitus rakennusvalvontaviranomaiselle. Myös…

Haja-asutusalueen vesihuoltoavustukset

Kuhmon kaupungilta on mahdollista hakea vesihuoltoavustusta haja-asutusalueen kiinteistökohtaisiin vesihuoltohankkeisiin. Avustusta myönnetään maatilan tai asuinkiinteistön vesihuoltohankkeisiin enintään 40 % hyväksytyistä rakentamiskustannuksista, kuitenkin enintään 1.681,88 € taloutta kohti.