Yrittäjien illassa pohdittiin keinoja yhteistyön ja Kuhmon elinvoimaisuuden edistämiselle
Kuhmo-talolla tänään maanantaina pidetty Yrittäjien ilta kokosi yhteen suuren joukon eri alojen yrittäjiä, rahoittajien edustajia, hankeosaajia, kaupungin viranhaltijoita sekä poliittisia päättäjiä viettämään iltaa yrittäjyyden ja Kuhmon elinvoimaisuuden edistämisen parissa.
Kuhmon kaupunginhallituksen puheenjohtaja Heikki Huotarin mukaan Kuhmon kaupunki on vahvasti sitoutunut olemaan kuhmolaisten yritysten aktiivinen kumppani ja tuki.
– Kaupunki haluaa kuunnella yrityksiä tarkalla korvalla. Haluamme kuulla yrittäjien ajatuksia siitä, kuinka voimme tehdä vielä parempaa, sujuvampaa ja mutkattomampaa yhteistyötä, Huotari totesi Yrittäjien illan avauspuheessaan.
Hän kertoi kaupungin koko ajan laajentavan yrittäjien suoria kohtaamisia.
– Kaupunki tukee yrittäjiä ja yrityksiä, niin uusia kuin jo vakiintuneitakin yrityksiä, laajalla keinovalikoimalla, aina kaavoituksesta lähtien.
Kuhmo tarvitsee osaajia nyt ja tulevaisuudessa. Huotari totesi kilpailun osaavasta työvoimasta kiristyvän koko ajan. Hänen mukaansa Kuhmon on vastattava tähän haasteeseen olemalla veto- ja pitovoimainen kunta.
– Veto- ja pitovoima koostuu hyvin monesta osatekijästä. Sen kehittämiseen vaaditaan kokonaisvaltaista näkökulmaa ja yhteistyötä. Tässä jos missä meillä kuhmolaisilla on todellinen yhteen hiileen puhaltamisen paikka, Huotari kannusti.
Yrittäjien illassa puhunut Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen pohti puheenvuorossaan keinoja siihen, kuinka Itä-Suomi saadaan nousuun.
Hänen mukaansa on keskeistä olla tukemassa paikkakunnan yritysten menestystä ja kasvua.
– Ehkä keskeisintä on auttaa siinä, että yrityksiin olisi tarjolla osaavaa työvoimaa. Se vaatii laajaa kaupungin, oppilaitosten ja yritysten yhteistyötä.
Pentikäisen mukaan Itä-Suomen tilanne on monin tavoin haastava.
– Esimerkiksi pitkä Venäjän raja on ymmärrettävästi lähes kiinni, ja rajan tuomat hyödyt ovat toistaiseksi hävinneet.
Hän totesi ajan näyttävän, tuoko Nato-jäsenyys rajakaupunkiin jatkossa jotain uutta.
– Se on mahdollista, mutta jää nähtäväksi. Sen puolesta kannattaa nähdä vaivaa, Pentikäinen vinkkasi.
Haasteista huolimatta Pentikäinen valoi uskoa Kuhmon tulevaisuuteen.
– Toivoa ei pidä kuitenkaan menettää. Kuhmolla on vahva ja monipuolinen elinkeinorakenne, jonka varaan voi rakentaa tulevaa hyvinvointia.
Pentikäisen mukaan on tärkeää tukea omistajavaihdostyötä, joka on Kainuussa – jos mahdollista – tärkeämpää kuin monessa muussa maakunnassa.
– On arvioitu, että kymmenen vuoden aikana joka toinen Kainuun yritys tarvitsee uuden omistajan. Jos näitä uusia omistajia ei löydy, maakunnan tulevaisuus on uhattuna, Pentikäinen arvioi.