Viime vuoden muuttoliike Kuhmolle positiivinen – ”Muuttajat arvostavat samoja asioita kuin vapaa-ajan asukkaat”


Kuhmossa vietettiin uusien kuhmolaisten iltaa maanantaina 16.5. iloisissa merkeissä. Kaupungin myönteinen kehitys näkyy myös viime vuoden muuttotilastoissa. Sekä kuntien välinen nettomuutto että nettomaahanmuutto olivat Kuhmossa positiivisia.

Uusien kuhmolaisten iltaa vietettiin maanantaina 16.5. kahvittelun ja tutustumisen merkeissä.

Vuonna 2021 kaupunkiin muutti yhteensä 277 henkilöä, joista 259 ihmistä muutti kotimaan sisällä ja 18 saapui Kuhmoon ulkomailta.

Kun Kuhmoon muuttaneiden määrästä vähennetään kaupungista poismuuttaneiden määrä, saadaan vuoden 2021 nettomuuton luvuksi 24 uutta asukasta.

Tilastokeskuksen tiedoista selviää, että vuosien 1990-2021 aikana Kuhmon nettomuutto on nyt ensimmäistä kertaa positiivinen yli 30 vuoteen. Tulomuutto on kaupunginjohtaja Tytti Määtän mukaan tärkeää, sillä väestön uusiutumisen kautta myös kaupunki voi uusiutua.

– Muuttajat tuovat tulleessaan yleensä uusia ajatuksia ja niistä voi kehkeytyä uusia yrityksiä, kehittämishankkeita tai muuten vain myönteistä liikehdintää paikkakunnalle, Määttä toteaa.

Kuhmo koetaan kyselytutkimuksien mukaan hyväksi vapaa-ajan ympäristöksi. Kaupunginjohtaja toivookin, että Kuhmon tunnistetut vahvuudet vetäisivät ihmisiä myös asumaan Kuhmoon.

– Muuttajat arvostavat samoja asioita kuin vapaa-ajan asukkaat. Luontoyhteyttä, hyviä liikunta- ja kulttuuriharrastusmahdollisuuksia sekä kiireetöntä ja arkiturvallista elinympäristöä.

Kuhmossa ja koko Kainuussa on tänäkin vuonna ollut paljon avoimia työpaikkoja eri toimialoilta. Lisäksi työn digitalisoituminen on tuonut monille ihmisille mahdollisuuden työskennellä ilman paikkasidonnaisuutta.

Työn tekemisen tavoissa onkin tapahtumassa koronapandemian vauhdittama murros, kun monipaikkainen ja paikasta riippumaton työnteko lisääntyy. Tämän myötä ihmisillä on mahdollisuus valita asuinpaikkansa vapaammin.

Määtän mukaan tässä kehityksessä on Kuhmon elinvoimaisuuden kannalta paljon mahdollisuuksia.

– Olemme halunneet kehittää myös yhteisöllisiä työtiloja Kuhmoon. Harrastemessut ovat suunnitteilla syksyksi. On tärkeää, että etänä Kuhmossa työtätekevät voivat kiinnittyä yhteisöön. Se lisää yleensä viihtymistä paikkakunnalla.