Uusia koronatartuntoja Kainuussa


Koronaepidemian kiihtyminen jatkuu Kainuussa. Maanantaina 14.3. todettiin 259 tartuntaa, joka on suurin tähänastinen päivittäinen lukema. Tartunnanjäljitys on edelleen ruuhkautunut ja vastausviive on kasvanut huomattavasti.

Tartuntariski on suuri koko maakunnan alueella. Asukkaita ja alueella oleskelevia kehotetaan edelleen noudattamaan annettuja terveysturvallisuusohjeita ja määräyksiä. Oireisena ei tule altistaa muita töissä, koulussa tai harrastuksissa, vaan sairastaa kotona ja tarvittaessa tulee hakeutua koronatestiin.

Koronaviruksen ilmaantuvuus on Kainuussa edelleen maan korkein (2731 / 100 000 / 14 vrk)

Henkilöstön poissaolot vaikeuttavat edelleen Kainuun soten toimintaa. Eilen poissa oli 157 työntekijää, joista koronan vuoksi 59. Tilanne on vaikea useissa eri yksiköissä, joten kiireettömän toiminnan supistamisia jatketaan ja pyritään turvaamaan kriittisiä toimintoja. Kainuun sote jatkaa tehostettua valmiustilaa poikkeuksellisen vaikean ja pitkään jatkuvan tilanteen vuoksi.

Kainuun koronakoordinaatioryhmä kokoontuu tänään tiistaina käsittelemään maakunnan koronatilannetta ja linjauksia.