Uuden vuoden aaton puhe Kuhmo-talon katolla 31.12.2017/ viimeistä kertaa Eila Valtanen, Kuhmon kaupunki


Kiitollisia ajatuksia paikkaseksikkyyttä makustellessa

Hyvät kuhmolaiset ja arvoisat vieraat, nykyiset ja entiset kuhmolaiset, muualta muuttaneet ja muualle muuttaneet, Arvoisat naiset ja herrat, Ladies and gentlemen, Meine Damen und Herren, Mina damer och herrar, Daragii dami i gazpaza, Ja nuorten ystävieni toivomuksesta sanon kuten aina: kansalaiset, medborgare. Pitää sanoa viikon Ylen uutisoinnin takia ilmaisun svetisismistä huolimatta: arvoisat paikkaseksikkään korven rakastajat! Kiitoksia, kiitoksia

 

Yhdennentoista ja viimeisen kerran sain kavuta Kuhmo-talon katolle pohjustamaan ilotulitusta ja pian alkavaa Uutta Vuotta 2018. Tunnen suurta iloa saadessani luopua virastani Kuhmon kaupunginjohtajana ja kiitollisuutta taakse jääneistä lähes 13 vuodesta. Haluan lämpimästi kiittää kaikkia kuhmolaisia, asukkaita ja kesäkuhmolaisia, kulttuurivaikuttajia, yrittäjiä, toimittajia, lapsia, nuoria ja ikäihmisiä sekä neljän valtuustokauden valtuutettuja hyvästä ja avoimesta yhteistyöstä, kohtaamisista sekä perukassa että Helsingissä, ystävällisyydestä, tuesta ja kannustuksesta. Lämmin kiitos kaikille 380 työkaverilleni, työhön on aina ollut kiva tulla. Lämmin kiitos myös kaikille edeltäjilleni, edesmenneelle Tauno Rautiaiselle, Veikko Tikkaselle ja Markku Kauppiselle, joiden työn päälle on ollut helppo rakentaa. Paljon onnea ja menestystä seuraajalleni Tytti Määtälle. Kiitos myös kaikkien niiden järjestöjen puolesta, joita olette muistaneet lähtiessäni tai aiemmin täyttäessäni vuosia. Haluan myös kiittää yhteistyökumppaneita Kainuussa, Oulussa, Kostamuksessa ja kaikkialla maailmassa. Mitä kunnanjohtaja tekee ja missä se milloinkin on Sallinette pienen intron, että pääsen vauhtiin. Moni on ihmetellyt, miksi sanoin itseni irti 3-8 vuotta ennen eläkeikääni. Lisäksi on kyselty, minkälaista se kaupunginjohtajan työ oikein on. Etenkin tuo jälkimmäinen kysymys on minusta kiva, koska me ihmiset herkästi kuvittelemme tietävämme mitä ihmiset työssään tekevät – ja usein erehdymme. Ensimmäiseen kysymykseen on yksinkertainen vastaus: tykkään suunnitella mitä teen ja suunnitelmani toteutan. Tajuttuani 24 vuotta sitten ettei minulla koskaan ole ollut eikä tule olemaan työaikaa päätin, että ennen eläkeikää aion seikkailla. Seikkailu on alkanut. Kaupunginjohtajan työ on ollut erinomaisen antoisaa. Työn merkitystä ei ole tarvinnut miettiä, sillä työn motiivin takaajat pomppivat joka päivä kouluvuoden aikana Kontion ja pian Tuupalan uuden puukoulun ovesta sisään ja ulos.  Kuhmo on poikkeuksellinen paikka, sillä tuskin missään muualla kuin Kuhmossa olisin voinut oppia tuntemaan yhtä aikaa maailmanluokan muusikkoja ja ikänsä perukassa eläneitä viisaita tervaskantoja, suurvaltojen lähettiläitä ja rehevän kuhmolaismurteen taitajia, puualan huippuosaajia ja pöllikuskeja, matkailuguruja ja korven kaiken taitavia naisia ja miehiä. Paljolti kunnanjohtajan työ on arkista, paperien vääntämistä, kokouksia, myös lobbaamista, puheiden pitoa, verkostoitumista ja maailmalla ramppaamista. Työ on lähtökohtaisesti paradoksaalista: odotukset ovat kuin Jeesukselle, välineet vaatimattomia (ainakin mitä omiin hoksottimiini tulee). Käsitykset kunnanjohtajan työstä voivat olla ristikkäisiä: muuan asukas moitti minua siitä, ettei minua tavoita kaupungintalolta, ja samoihin aikoihin nuori vaikuttaja mulkaisi minua murhaavasti tuumiessaan kunnanjohtajien juuttuvan kunnantaloille.

Kiitollisuus ravitsee mieltä

Puheessani keskityn nyt yhteisiin Kuhmon kiitollisuuden aiheisiin. Kiitollisuus ja ilo eivät tarkoita ongelmien unohtamista, vaan antavat voimaa ongelmien selättämiseen. Ilman kiitollisuutta ei ole tulevaisuutta, ilman historian tuntemusta ei rakenneta mitään kestävää.

Päättyvän juhlavuoden kunniaksi haluan kiittää edeltäviä sukupolvia, sodan kokeneita, jälleenrakennusajan raatajia uutterasta työstä kotiseutumme hyväksi. Hyvinvointi on vuosikymmenten työn tulos, maatilan ja pienyrityksen, valtion ja kunnan palveluksessa ahkeroidun elämäntyön tulos. Tämä hetkikin on tärkeä. Juuri nyt voimme olla kiitollisia Muinosille tervehdyttävistä nauruista, kapakeiton keittäjille perinneruuasta, pyroteknikolle pian alkavasta upeasta ilotulituksesta ja vielä myöhemmin illalla Pekka Mikkolalle ja hänen bändilleen musisoinnista ja Komulaisen Hilkalle järjestelyistä. Kuhmolaiset voivat olla kiitollisia rikkaasta toimintaympäristöstä, luonnosta, ja monista inhimillisistä menestystarinoista. Kuhmolaiset ilmoittivatkin suurimmaksi vahvuudeksi kaupungin strategiatyötä varten tehdyssä asukaskyselyssä Kuhmon luonnon. Järvet, kosket, laajat metsäalueet, metsästys-, kalastus-, melomis- ja patikointimahdollisuudet, marjastus, sienestys ja luonto omana itsenään, hiljaisuus ja maisema tarjoavatkin hienon ympäristön elää ja tehdä työtä. Metsäklusteri elättää tämän paikkakunnan. Voimme olla kiitollisia siitä, että Kuhmon kalastusmatkailu on toimeliaitten kalastajien, erityisesti Kuhmon perhokalastajien, Kalahässäkkä-tapahtuman ja matkailuyritysten tekemän työn takia lähtenyt kehittymään. Luontoon perustuu myös Kantolan globaalisti ainutlaatuinen teollisuusalue, jossa tehdyn kehitystyön hedelmä, Suomen ensimmäinen moderni puuelementtirakenteinen Tuupalan puukoulu on juuri valmistunut. Lämmin kiitos kaikille sen suunnittelijoille ja rakentajille ja päättäjille, jotka osoittivat rohkeutta valita juuri puuelementit koulun rakenteiksi. Onnea koulutielle kaikille niille pienille kuhmolaisille, jotka kohta pääsevät uuteen kouluun. Kiitollisuuteen antaa aiheen myös se, että kymmenen vuoden työ matkailuinvestointien houkuttelussa kantaa hedelmää. – Kainuun matkailu nousee uuteen kukoistukseen pohjoisen matkailun kasvun imussa. Naapurissamme Lapissa luonto ja hiljaisuus, revontulet ja Lapissa tehty kiinalainen tositv-sarja sekä lappilaisten pitkäjänteinen työ ovat johtaneet uskomattomaan matkailubuumiin. Kuhmossa filmattiin Havukka-ahon ajattelija kahteen kertaan, uusinta Tuntematonta kerran. Olisiko Kainuussa ja Kuhmossa mahdollisuuksia matkailua buustaaviin kansainvälisiin tuotantoihin? Voisiko Kuhmo löytää imagomarkkinoinnissa uuden, humoristisen, itsetuntoisen vaihteen? Alussa viittasin Ylen uutiseen Vaasan Yliopiston tutkijaryhmään, jonka vetäjä, tohtori Niklas Lundström halua luoda aivan uuden lähestymistavan syrjäisen maaseudun markkinointiin.  Synkistely, erityisetujen vaatiminen, menneisyyden haikailu tai mummonmökkiromantiikka eivät enää pure. Moni yritys kuten Ponsse, pohjalaiset Koskenkorvan ja Kyrön menestyneen Napue –ginin tuottajat ovat jo oivaltaneet, että maaseutuun liitettäviä mielikuvia kannattaa hyödyntää imagon luomisessa. Tutkija puhuu maaseudun paikkaseksikkyydestä. Sanana tuo on kaamea, mutta meille jotka asumme pimeän tien päässä, tähtitaivaan alla, välistä sähkökatkoksistakin kärsien, ällistyttävän tyytyväisenä perukan riemuihin, sitä ei tarvinne selittää.  Palaan kiitollisuuden ja hyvän itsetunnon ilonaiheisiin, joista voi olla imagomarkkinoinnissa hyötyä. Kiitollisia voimme olla Kuhmon hyvästä varhaiskasvatuksesta, perusopetuksesta ja urheiluseurojen kasvatustyöstä. Kuhmo todella on hyvä kasvattaja. Voimme iloita nuorten taitajiemme menestyksestä, jokaisesta kuhmolaislähtöisestä moto-kuskista, sairaanhoitajasta, insinööristä, myyjästä. Nostan esille muusikkoja ja urheilijoita, sillä heidän esikuvansa pitää meidät vähemmän lahjakkaat hyvissä harrastuksissa. Anna Kuvaja ja Lauri Sallinen antoivat meidän hiljan nauttia lahjoistaan, Lauri Sallinen esiintyy jälleen huomenna Kuhmo-talolla. Soundi-lehden kymmenen parhaan levyn listalle kipusi peräti kaksi kuhmolaisjuurisen muusikon hengentuotetta, sillä Litku Klemetin levy valittiin vuoden parhaaksi ja Minja Kosken viidenneksi. Ilokseni Litku Klemetti kertoi sosiaalisessa mediassa tulevansa Kuhmoon keväällä. Janne Pesosen menestys on kaikille tuttua, ja mihin yltävätkään vielä B-pojissa Suomen mestareiksi pelanneet Aleksi Klemetti, Tuomas Ahtonen ja Santeri Karjalainen. Hyvä Kuhmon Kiva kaikkine eri jaostoineen, urheiluseurojen merkitys kasvaa ihmiskunnan vetelöityessä digitalisaatioon. Olemmeko osanneet nostaa näitä nuoria taitajia riittävästi esille? Kuhmo tunnetaan kansainvälisesti kulttuuristaan. Pitkäjänteinen kulttuurityö on johtanut mm siihen, että kaikki Kuhmon kamarimusiikkifestivaalien aikaiset presidentit ovat käyneet Kuhmossa, Niinistö ennen presidenttikauttaan. Kamarimusiikin ansiosta Kuhmossa ovat vierailleet myös lukuisat suurlähettiläät kuten Saksan, Ranskan, Espanjan, Itävallan, Slovakian ja Liettuan suurlähettiläät. Olemmeko hyödyntäneet tätä tunnettuutta?

Voi olla, että kiitollisuuden aiheiden luettelointi harmittaa jotakin kuulijoista. Kaupungilla kuten kaikilla kunnilla on haasteensa. Myös ihmisillä on murheita, Kuhmossa jokin perhe on laskenut jokaisen sentin selviytyäkseen tästä kuukaudesta niin, että lapset saavat tarpeeksi ruokaa. Työtön voi pälyillä kaupungilla kulkiessaan ympäriinsä sydän täynnä murhetta siitä, että osa ihmisistä kuitenkin ajattelee työttömyyden olevan itse aiheutettu kohtalo – vaikka parisataa on tänäkin vuonna löytänyt työn Työvireen, Greencare ja Hyvä Arki –hankkeiden kautta ja joillakin aloilla on jo puute työvoimasta. Suomen sosiaaliturvan isän, Pekka Kuusen lailla uskon, että sosiaali- ja terveyspalveluihin käytetyt yhteiset varat eivät ole lopulta yhteiskunnalle kustannuksia vaan investointi tulevaisuuteen.  Hyvinvointiyhteiskunnasta tulee pitää kynsin hampain kiinni. Nuo luetellut kiitollisuuden ja ilon aiheet ovat olleet henkilökohtaisiakin ilon aiheita. Jos pitäisi nostaa kolme minua eniten ilahduttanutta asiaa esille, ne olisivat Woodpolis ja verkoston yrityksiin syntyneet työpaikat, Tuupalan puukoulu ja Steven Short, Kalevalakylän investori.

 

Tärkeintä on ilo – olisiko siitä paikkaseksikkyyden rakentajaksi

Siinain erämaassa tapasin vuosia sitten sikäläisen korpifilosofin, Isä Mooseksen, erakkovanhuksen. Huotarin sukuseuran jäsenet ovat jo nämä muistelut kuulleet, haluan jakaa ne uudestaan teille kaikille.

Koska aikaamme vaivaavat lyhytjänteisyys ja kiire, kysyin Isä Mooseksen mielipidettä kiireestä. Hän vastasi näin: (lainaus alkaa)”Kiire on paholaisen juoni, joka ohjaa ihmisiä monenlaiseen huolehtimiseen ja etäännyttää Jumalasta. Kiire ei ole vain Suomen, vaan koko kapitalistisen maailman ongelma. Meillä kaikilla on vastuu toisistamme, jokaisella on velvollisuus levittää kirkon sanomaa. Kristityn pitää olla iloinen ja luottavainen, luottaa myös parempaan tulevaisuuteen. ”

”Tärkeintä on ilo. Nykyisin ilo puuttuu maailmasta. Jokaisen kristityn sydämessä asuu ilo. Kristus on antanut jo meille kaikille pysyvän ilon, ei ole mitään syytä murehtia, paitsi enintään omia syntejä, ja nekin Kristus antaa anteeksi.  (—-)

Jos ihminen aloittaa iloisuuden kilvoittelun, toiset ihmiset tuottavat hänelle kiusauksia, mutta niiden ei saa antaa murtaa mieltä. Pitää aina suunnata katse Kristukseen ja niihin lahjoihin, joita hän antaa, silloin kestää. Kaikilla kristityillä on vastuu: jos en ole iloinen, olen epäonnistunut – tuotan silloin suurta vahinkoa lähimmäisilleni (—-). Meidän velvollisuutemme on pysyä Kristuksen ilossa.” (lainaus loppuu)

Voi olla, että joku teistä vierastaa syvästi viittauksia Kristukseen tai kristinuskoon tai kapitalismiin ja hermostuu vielä enemmän kun yhdistän ne paikkaseksikkyyden uudissanaan, mutta mielestäni Isä Mooseksen viisaus on kytkettävissä iloisempaan imagomarkkinointiin, mihin suomalainen maaseutu on tähän mennessä tottunut. Miksi itkeä vääjäämättömiä muutoksia, kun ajan pyörä ilmastonmuutoksen ja kasvukeskusten ankeuden takia siirtää viisaria kohti luontoa kestävästi hyödyntäviä paikkakuntia kuten Kuhmo. Puhdas ja hiljainen luonto puolen miljoonan hehtaarin metsässä innostakoot teitä aidosti tuomaan esille flanellipaitoihin sonnustautuneita korven sankareita, huovismaisen tömäköitä erämissejä ja käsittämättömän kovatasoista huippuosaamista sekä kulttuurin, urheilun että puutuoteteollisuuden alalla.

Ystäväni Juha ”Koltta” Aaltoila innostui runoilemaan paikkaseksikkyydestä Kuhmoon sopivaa hersytystä seuraavasti, ja koska meillä on ilonpitoon perustuvat välit, rohkenen siteerata tätä Maaseudun Tulevaisuuden pitkäaikaista kantavaa voimaa:

Paikkaseksikkyydestä hän irrotteli näin: ”Aisti-ilojen Lentua; keto tuoksuu, pakkanen tuoksuu raudalta, lounaistuuli tuntuu soutajan iholla, kuovin huuto muistuttaa vanhaakin tallaajaa kiimasta, silmä imee sinivärit mielihyväksi vaaroista, taivaasta, vedestä, pakkasen naima puolukka maistuu suussa, kyllä ei ole kiva paikka tässä valossa Tungoskylä (=Helsinki), en käy aisti aistilta erittelemään…saati perustelemaan” Toivon, että tämä juhlailta lisää onneamme, iloamme, myönteisyyttämme, viedäksemme tämän rakkaan kotiseudun hienoutta myös toisten tietoisuuteen. Kiitos teille, kun tulitte.

Hyvää Uutta Vuotta, Taivaan Isän siunausta, kiitollisuutta ja iloa teille kaikille! Mosauta pusu rakkaallesi, halaa ystävääsi, sisarustasi, poikaasi tai tytärtäsi tai isääsi tai äitiäsi tai mummoasi tai ukkiasi juhlan kunniaksi!