Sähköjä poikki useista talouksista


Kajaven tiedote: Myrsky katkaisi sähköt yli 7000:ltä Kajaven asiakkaalta yön aikana.

Useamman tunnin jatkunut navakka ja puuskittainen tuuli aiheutti sähkökatkoja Kajaven verkkoalueella. Vikoja ilmaantui koko Kainuussa, mutta haastavin tilanne on Kuhmossa sekä Sotkamossa, jossa oli vielä tänä aamuna 1661 ja 779 asiakasta sähköttä. Tämän hetkisen tilanteen mukaan Kuhmossa on 1530 taloutta ilman sähköä.

Myräkkä alkoi yhden aikaan yöllä, jolloin ilmaantui 30 vikaa yhden tunnin aikana. Puoli neljän aikaan ilman sähköä oli yhteensä 7004 asiakasta. Kajaven käyttökeskus oli varautunut myrskyn tuloon lisähenkilöstöllä ja -korjauskalustolla.

Viankorjaus jatkuu päivän aikana ja ennuste sähköjen palautumisesta kaikille asiakkaille on tällä hetkellä huomiseen mennessä. Vikoja aiheuttivat sähköverkon päälle kallistuneet ja kaatuneet puut, jotka ovat rikkoneet pylväsrakenteita. Pylväitä ja johtolinjoja joudutaan uusimaan haastavissa olosuhteissa.

Pyydämme ilmoittamaan johdoille kallistuneista tai kaatuneista puista käyttökeskuksen maksuttomaan numeroon 0800 9 2500. Pienjänniteverkon vioista automaatio ei tee hälytystä käyttökeskukseen, vaan tieto viasta saadaan asiakkailta. Myrskyn jälkeen on hyvä käydä tarkastamassa sähköt kesämökeistä ja muista kiinteistöistä, joissa ei asuta vakituisesti.

Muistutamme, että kaatuneita puita ei hengenvaaran vuoksi saa itse raivata sähkölinjojen läheisyydessä vaan ilmoita havainnoista käyttökeskukseen. Jatka soittamista niin kauan, että joku vastaa puheluusi tai se yhdistyy nauhoitettuun häiriöinfoon, jonne voit jättää viestin kaatuneen puun sijainnista.

Sähköverkon tilannetta voi seurata ajantasaisesta keskeytysinfosta.

Kuva: Kajave