Kuhmon puinen sote-asema – Kestävää sote-rakentamista Kainuusta -hankkeen projektipäällikkönä on aloittanut kuhmolaislähtöinen Sirpa Huttunen
Kuhmon kaupunki on käynnistänyt projektin, jossa luodaan hankintamalli kuhmolaisen ja kainuulaisen osaamisen hyödyntämiseksi. Hankkeen tarkoituksena on koota Kuhmon ja mm. Sotkamon ja Suomussalmen yrityksistä verkosto, joiden tuotteita ja osaamista hyödyntäen rakennetaan Kuhmoon uusi nykyaikainen sote-asema.
Hanke on saanut avustusta Ympäristöministeriöltä ja tarkoitus on, että hankkeen tuloksia voidaan hyödyntää valtakunnallisesti tulevissa suomalaisissa sote-alan rakentamishankkeissa.
Sirpa Huttunen on aloittanut tämän hankkeen projektipäällikkönä joulukuun lopulla. Hän työskentelee 50 %:n työajalla. Sirpa opiskeli ja työskenteli Etelä-Suomessa yli 20 vuotta, kunnes palasi takaisin Kuhmoon yli viisi vuotta sitten. Hänellä on 25 vuoden monipuolinen kokemus rakentamisesta.
” Tällä hetkellä työskentelen pääsääntöisesti kotoa käsin etätyösuosituksen mukaisesti. Tammikuun aikana tulemme verkostoitumaan aktiivisesti projektiin mukaan tulevien yritysten kesken ” Sirpa kertoo.
”Olen ollut työurani aikana rakentamassa kaikenlaista koulun, moottoritien ja sairaalan väliltä ja nyt on hienoa olla mukana hankkeessa, joka on täällä kotipaikkakunnalla. On arvokasta, että Kuhmon kaupunki on sitoutunut puurakentamisen kehittämiseen ja näin ollen edistetään mm. kuhmolaisten yritysten asiaa. Meillä Kuhmossa ja Kainuussa on monenlaista osaamista esim. betonielementtien, ikkunoiden, hirsirakentamisen ja CLT-rakentamisen osalta. Tässä hankkeessa pyrimme siihen, että näiden yritysten tuotteita voitaisiin käyttää tulevassa sote-asemassa. Tie varsinaisen rakentamisen alkuun on kuitenkin pitkä ja monivaiheinen, paljon on kehitettävää, suunniteltavaa ja yhteistyökuvioiden rakentamista ennen kuin työmaa voidaan aloittaa.”
”Minulla on kokemusta Kainuun uuden sairaalan rakentamisesta Kajaanissa, joten uskon, että tästä työkokemuksesta on hyötyä myös Kuhmon sote-aseman rakentamisessa.”
”Suomi on sitoutunut ilmaston päästöjen vähentämiseen ja puurakentamisen lisääminen on osa suomalaista ilmastopolitiikkaa. Kuhmo on mukana Kestävä kaupunki -ohjelmassa, joten siinäkin mielessä on mielenkiintoista olla kehittämässä näitä asioita. Tärkeintä tässä hankkeessa on kuitenkin kuhmolaisen ja kainuulaisen osaamisen hyödyntäminen ja sitä kautta teollisen tuotannon kehittäminen ja positiiviset talousvaikutukset koko alueelle.”
”Asun itsekin poikani kanssa vanhassa puurakenteisessa rintamamiestalossa. Olen huomannut, että puutalossa on hyvä asua ja elää. Uskon, että saamme Kuhmoon aikanaan sote-aseman, jonka käyttäjät voivat ajatella samalla tavalla, että puisessa rakennuksessa on hyvä asioida ja tehdä töitä.”
Toivomme projektista kiinnostuneiden yritysten ja tahojen ottavan Sirpa Huttuseen tai Tytti Määttään yhteyttä tammikuun aikana, mikäli koette teillä olevan mahdollisesti ideoita ja tuotteita hankkeen hyödyntämisen kannalta.
Sirpa Huttunen
Projektipäällikkö
Kuhmon puinen sote-asema -hanke
p. 040 1825 248
Tytti Määttä
Kaupunginjohtaja
Kuhmon kaupunki
tytti.maatta@kuhmo.fi
p. 044 7255 220