Kuhmon kaupungin viestinnän harjoittelijana on aloittanut Camilla Aspivaara


Kuhmon kaupungilla on aloittanut 24.5. uusi viestinnän korkeakouluharjoittelija Camilla Aspivaara. Aspivaaran korkeakouluharjoittelu kestää 4 kuukautta eli syyskuun loppuun asti ja hän on tänä aikana osaltaan toteuttamassa Kuhmon kaupungin viestintää.

Aspivaara opiskelee pääaineenaan ympäristöpolitiikkaa maisterivaiheessa Itä-Suomen yliopistossa ja aloittaa viimeisen opiskeluvuotensa tulevana syksynä. Hän on alun perin kotoisin Savonlinnasta, mutta on muuttanut opintojen perässä Joensuuhun ja työskentelee nyt pääosin sieltä käsin. Viestinnällistä kokemusta hän on kerryttänyt sivuaineopintojen ja aiempien työtehtävien kautta.

Viestinnänharjoittelijana Aspivaara vastaa osaltaan kaupungin viestinnästä, päivittäen muun muassa sosiaalisen median kanavia ja nettisivuja, laatimalla mediatiedotteita ja hoitamalla muita viestinnällisiä tehtäviä. Lisäksi hän on vastaamassa myöhemmin Puurakentamisen terveysvaikutukset -tutkimushankkeen viestinnästä.

Kuhmon kaupungin brändi Suomen metsäkeskeisimpänä kaupunkina ja kamarimusiikin kehtona herätti heti kiinnostukseni harjoittelupaikkoja etsiessäni. Viestinnän työtehtävät vaikuttavat mielenkiintoisilta ja monipuolisilta kokonaisuuksilta, joissa pääsee kehittämään omia taitojaan. Odotan innolla mitä kaikkea Kuhmo voi harjoittelun aikana tarjota ja miten minä voin puolestani olla apuna kehittämässä Kuhmon aluebrändiä.” , Aspivaara kertoo.

Kuhmossa on hyvät kokemukset korkeakouluharjoittelijoiden työpanoksesta. Uusi ihminen tuo aina tullessaan jotain uutta ja kehittää myös organisaation toimintatapoja”, toteaa kaupunginjohtaja Tytti Määttä.

Meillä korkeakouluharjoittelijat saavat vastuuta ja pääsevät tekemään paljon käytännön töitä ja osallistumaan myös ideointiin. Johtajana on myös hyvä saada tuntea nuorempien työntekijöiden tapoja tehdä töitä ja nähdä, miten he suhtautuvat työelämään”, Määttä lisää.

 

Yhteystiedot:

Camilla Aspivaara

Viestinnän harjoittelija

p. 040 610 1687 / camilla.aspivaara@kuhmo.fi

 

Tytti Määttä

Kaupunginjohtaja

p. 044 7255 220 / tytti.maatta@kuhmo.fi