Kuhmon kaupungin oma musiikkiteos sykähdyttää – kantaesityksen taltiointi kuultavissa radiosta lauantaina 23.7.

Kuhmon Kamarimusiikissa esitettiin aiemmin tällä viikolla ensimmäisen kerran Outi Tarkiaisen säveltämä Kuhmon kaupungin oma musiikkiteos. Teos on nimeltään Woodland Fanfares ja sen esittivät klarinetisti Lauri Sallinen, sellisti Trey Lee ja pianisti Matilda Kärkkäinen.
Kuhmon kaupunginjohtaja Tytti Määttä kertoo kaupungin tilaaman teoksen olevan tärkeä osa Kuhmon aluebrändiä. Tarkiaisen sävellys ilmentää kauniilla tavalla kuhmolaisuutta ja tekee aluetta tunnetuksi.
– Kuhmo on Suomen metsäkeskeisin kaupunki, joka on tunnettu korkeatasoisesta musiikki- ja kirjallisuuskulttuurista. Täällä metsä vaikuttaa kaikkeen, ja täällä ymmärretään myös kulttuurin sekä erilaisten tapahtumien monipuolinen merkitys alueen elinvoimalle, Määttä toteaa.
YLE:n Radio 1 lähettää ensi lauantaina 23.7. klo 19.02 alkaen taltioinnin konsertista, jossa kuullaan myös Woodland Fanfares -teoksen kantaesitys. Teoksesta tullaan myöhemmin julkaisemaan myös oma tallenteensa.
Outi Tarkiainen kertoo säveltäneensä teoksen pienenä kunnianosoituksena Kuhmon omaleimaiselle hengelle, jota perinne ja vanhojen metsien hyväksyvä humina kannattelevat.
– Sankkojen korpimaiden taakse kätkeytyy kamarimusiikin kukkea keidas, jossa sukujuuret ja ruisleipien juuret ovat edelleen arvossaan, hän kuvailee.
Woodland Fanfares -teos on hänen mukaansa miniatyyri, joka tempaa kuulijansa tummana vyöryvien aaltojen painottomaan huojuntaan.
– Yltyvän aallokon energia tiivistyy lopulta yhteiseen lauluun ja tyyntyy valoon taittuen: kuin saavuttaisiin lempeälle metsäniitylle korven keskellä, tai elämän seikkailu seestyisi lämpimän rinnan luo, jota vasten painaa pää.
Outi Tarkiainen (s. 1985) on yksi sukupolvensa kiinnostavimpia säveltäjiä, jonka teoksia ovat tilanneet ja esittäneet mm. BBC Philharmonic, The National Arts Centre Orchestra (Kanada), San Francisco Symphony Orchestra, Tukholman kuninkaallinen filharmoninen orkesteri ja Radion sinfoniaorkesteri. Tarkiainen on säveltänyt orkesteri- ja kamarimusiikkia, näyttämöteoksia, teoksia orkesterille ja solistille sekä musiikkia jazzorkestereille. Hänen musiikkiaan julkaisee Edition Wilhelm Hansen.
Artikkelin kuva: Kuhmon Kamarimusiikki/Stefan Bremer