Kuhmo toteuttaa henkilöstölleen sisäisten kehittäjien valmennuksen


Kuntatyö on historiansa suurimmassa murroksessa, kun maakuntauudistus muuttaa kunnan roolia. Samaan aikaan työelämä muuttuu ja digitaalisaatio murtaa totuttuja rakenteita. Organisaatioiden on kyettävä uudistumaan ja uudistamaan.

Kuhmon kaupunki järjestää työntekijöilleen yhteistyössä Kuntatyönantajien kanssa ”sisäisten kehittäjien valmennuksen”. Valmennus on osa EU -rahoitteista  KunTeko 2020 -kunta-alan työelämän kehittämisohjelmaa. Valmennuksen tarkoituksena on antaa osallistujille valmiudet kehittää omaa ja työyhteisön työtä. Valmennuksella saadaan tukea, keinoja ja menetelmiä toimintojen ja prosessien kehittämiseen. Koulutus tarjoaa valmiuksia toimia sisäisenä kehittäjänä omassa organisaatiossa. Valmennukseen haetaan osallistujia kaupungin kaikilta eri sektoreilta, sekä työntekijöitä että esimiehiä.

Kuhmon kaupungin tavoitteena valmennukselle on, että nostamme henkilöstöstämme esiin sparraajia, jotka omalla esimerkillään innostavat koko työyhteisöä kehittämään omia ja työyhteisön toimintatapoja ja prosesseja sekä murtamaan sektorikohtaista ajattelua. Kuhmossa sisäisten kehittäjien valmennus liittyy oleellisena osana palvelujen muotoilun ja toiminnan sopeuttamisen prosessiin. Kysymyksessä on kolmepäiväinen valmennus.

Eija Jansson