Koronaviruksen ilmaantuvuus on ylittänyt kiihtymisvaiheen rajan Kainuussa – Koronarokotuksen ajanvaraus avoinna 1948 syntyneille


Koronaviruksen ilmaantuvuus Kainuussa on tiistaiaamun tietojen perusteella ylittänyt kiihtymisvaiheen rajana pidetyn 18 tapausta / 100 000 asukasta / 14 vrk. Koronakoordinaatioryhmä kokoontuu tiistai-iltana.
Koronarokotuksiin ajan voivat nyt varata 1948 syntyneet ja sitä vanhemmat kainuulaiset. Muita rokotusryhmiä ei tällä hetkellä ole avoinna.

Koronaviruksen ilmaantuvuus Kainuussa on tiistaiaamun tietojen perusteella ylittänyt kiihtymisvaiheen rajan.
”Seuraamme tilanteen kehittymistä ja esitämme arvion aluehallintovirastolle. Tilannetta käsitellään myös keskiviikkona Kainuun johto- ja tiedotuskeskuksen kokouksessa yhdessä kuntien kanssa” informoi Olli-Pekka Koukkari Kainuun sotesta.

Kajaanissa on todettu kolme uutta koronatartuntaa. Näistä yksi tartunta on kajaanilaisella jo karanteenissa olevalla henkilöllä, johon ei liity jatkoaltistumisia. Lisäksi koronatartunta on todettu yhdellä aikuisella ja yhdellä lapsella.

Tällä hetkellä noin 20 Kajaanin lyseon 7-luokkalaista on asetettu karanteeniin. Myös Kajaanin Hakan -07-08 jalkapallojoukkueen harjoituksissa viime viikolla olleita on altistunut tartunnalle. Tartunnanjäljitys on kesken ja Kainuun sote tiedottaa asiasta lisää myöhemmin. Kajaanin lyseo tiedottaa oppilaiden perheitä tilanteesta ja antaa tarvittavia lisäohjeita.

Terrafamessa on tullut tietoon uusi ulkopaikkakuntalaisen työntekijän koronatartunta. Tartunnanjäljitys on meneillään.

Koronarokotukset nyt 1948 syntyneille ja sitä vanhemmille – varaa aika netistä

Koronarokotuksiin ajan voivat nyt varata 1948 syntyneet ja sitä vanhemmat kainuulaiset. Muita rokotusryhmiä ei tällä hetkellä ole avoinna.

Ajanvaraus on suositeltavaa tehdä netissä Omasote-palvelusta. Varaus- ja muut asiointiohjeet löytyvät osoitteesta sote.kainuu.fi/koronarokotukset.

Koronarokotusten ajanvarausnumeroon 044 709 3788 pyydetään soittamaan vain omalla ajanvarausvuorolla; numerossa ei anneta rokoteneuvontaa. Soten puhelinpalveluihin riittää normaalitilanteissa yksi soittokerta; numero jää muistiin ja henkilölle soitetaan takaisin. Samasta perheestä rokotusvuorossa olevat voivat varata ajan yhdellä soitolla.

Rokotusten lievien sivuoireiden – kuten päänsärky, kuume tai pistoskohdan arkuus – lievittämiseksi on suositeltavaa ottaa tulehduskipulääkettä (esim. ibuprofeenia tai parasetamolia) ennaltaehkäisevästi ja rokotuksen jälkeen oireen mukaisesti. Rokotuksen jälkeen tulee edelleen noudattaa koronatorjunnan varotoimia ja muita ohjeita.

Lisätietoja:
Olli-Pekka Koukkari, Kainuun soten pandemiapäällikkö p. 044 797 4668
Jari Tolonen, Kajaanin kaupunginjohtaja p. 044 710 0303
Päivi Rissanen, Kajaanin vs. sivistysjohtaja p. 044 710 0611