Kirjastot ovat kiinni 5.5.–14.5.2025 – Sotkamo liittyy Kainet-kirjastoihin
Kirjasto ja verkkokirjasto on kokonaan suljettu toukokuussa 5.-14.5. välisen ajan, myöskään kirjastoauto ei liikennöi.
Sotkamon kunnankirjasto liittyy Kainet-kirjastoihin toukokuussa.
Liittymisen jälkeen yhdellä ja samalla kirjastokortilla voi asioida koko
Kainuun alueella.
Kainet-kirjastoille on luotu yhteiset käyttösäännöt ja maksut, joilla selkeytetään kirjastossa asiointia ja edistetään tasapuolista asiakkaiden kohtelua Kainuun kirjastoissa.
Kirjastojen maksuihin tulee muutoksia. Seutumaksusta luovutaan ja maksujen yleistä tasoa nostetaan vastaamaan nykyistä kustannustasoa. Esimerkiksi muistutusmaksu ja noutamattoman varauksen maksu nousevat sekä päiväkohtaisen myöhästymismaksun käyttöönottaminen osalla kunnista.
Sotkamon liittyminen edellyttää kirjastojen tietokantojenyhdistämistä, minkä vuoksi kaikki Kainuun kirjastot ja verkkokirjasto ovat kokonaan suljettuina 5.5.–14.5.2025. Sulun aikana kirjastopalvelut, kuten lainaaminen, palauttaminen, omatoimikirjautuminen, kirjastoautot sekä Kainet-verkkokirjaston ja Sotkamon verkkokirjaston ja Pohjoisen eKirjaston palvelut, ovat poiskäytöstä.
Lainassa olevien aineistojen eräpäivät on siirretty sulkuajan yli eikä niistä kerry asiakkaille mitään maksuja. Uudet käyttösäännöt ja maksut tulevat voimaan 15.5.2025, kun kirjastot avataan uudistuneina Kainet-kirjastoina.