Kesämuusikot ovat kuhmolainen erikoisuus – nuoret tarjoilevat päivän parhaita hetkiä
Kuhmon kesämuusikoiden kautta odotetaan alkavaksi joka kesä innokkain mielin. Tänä kesänä kesämuusikot aloittivat maanantaina 11.6 kahvikonsertilla. Ensimmäisessä kahvikonsertissa yleisöä oli runsaasti – vuoden odotus palkittiin jälleen. Tunnelma oli toiveikas ja innostunut, kun muusikoiden joukkio käveli laulaen Juttua-kahvilan lavalle.

Kesämuusikkojen tapaista toimintaa on kokeiltu myös muualla, mutta toiminta ei ole lähtenyt nousukiitoon. Kuhmossa kesämuusikot ovat saaneet pysyvän jalansijan, ja heidän konserteistaan on tullut kuhmolainen perinne. Miksi kesämuusikot ovat onnistuneet juuri Kuhmossa? Entä miten muusikot ovat saaneet alkunsa?
Kesämuusikkojen historiaa – oiva ratkaisu alkukesän hiljaiseloon
Kesämuusikkotoiminta aloitettiin vuonna 1996. Silloinen musiikkiopiston rehtori Pekka Huttu-Hiltunen ja Kuhmo-talon pitkäaikainen johtaja Matti-Jussi Pollari ideoivat ja laittoivat kesämuusikot toimintaan. ”Halusimme valmistaa nuoria todelliseen työelämään. Kesämuusikkoina nuoret saavat nähdä sen, mitä muusikon työ oikeasti on”, kertoo Matti-Jussi Pollari kesämuusikkojen alkujuurista.
Ensimmäisenä kesänä soittajia oli vain kahdeksan. Sittemmin soittajien määrä on yli tuplaantunut, sillä nykyisin heitä on vuosittain noin parikymmentä. Pollarin mukaan kesämuusikkoja on tähän mennessä ollut yli 150 kappaletta.
Kesämuusikot ylläpitävät ja vahvistavat entisestään myös Kuhmon kulttuuri-imagoa.
”Kesämuusikkotoiminta tarjosi win-win-tilanteen, joten se kannatti aloittaa. Soittajille ei tullut kesätaukoa, joten taidot eivät päässeet ruostumaan. Toisaalta paikallisille tarjottiin matalan kynnyksen kulttuuritapahtuma, josta pääsisi nauttimaan vaikka päivittäin”, kuvailee musiikkiopiston rehtori Elisa Kerola.
Matti-Jussi Pollarin mukaan kesämuusikot olivat ratkaisu Kuhmo-talon hiljaiseloon alkukesäisin. ”Ennen kesämuusikoita uteliaat turistit kiersivät hiljaista Kuhmo-taloa, ja ihmettelivät kun talo oli tyhjänä”, hän kertoo.
”Kesämuusikoiden ansiosta voimme kutsua matkailijoita nauttimaan musiikista läpi kesän. Emme joudu vastaamaan heille, että vielä ei tapahdu mitään, mutta tulkaa kahden viikon päästä uudelleen, kun kamarimusiikki alkaa”, kuvailee eläväisesti myös kesämuusikko-ohjaaja Sara Pollari.
Miten kesämuusikkotoiminta toteutuu käytännössä?
Nuoret kesämuusikot ovat Kuhmon kaupungin kesätyöntekijöitä, ja Kuhmon musiikkiopisto palkkaa kesämuusikko-ohjaajat. Kesämuusikot hakevat työtä samalla tavalla kuin muutkin, KuntaRekryn kautta. ”Kesämuusikot ovat useimmiten Kuhmon musiikkiopiston oppilaita, joiden opettajat ovat rohkaisseet lähtemään mukaan toimintaan”, kertoo Pollari. Opettajat tietävät, kun oppilaat ovat valmiita kesämuusikkotoimintaan.
Kesämuusikkotoiminta rahoitetaan musiikkiopiston budjetista. Kesämuusikoilla on myös monia sponsorirahoittajia, kuten Juttua-kahvila ja keikkojen tilaajat. Näkyvin sponsori on varmasti Kuhmo-talo, joka rahallisen tuen lisäksi tarjoaa tilojaan kesämuusikoiden käyttöön maksutta. Voisiko sen hulppeampaa konserttipaikkaa ollakaan?
Kuinka kesämuusikot ovat onnistuneet?
Kuhmon kesämuusikot ovat luoneet omanlaisensa kulttuurin. He järjestävät kaikenlaisia konsertteja kuukauden ajan, ja heitä tilataan keikkailemaan ympäri Kuhmoa. Sara Pollarin mukaan kesämuusikot konsertoivat myös Kuhmon lähikunnissa. ”Vajaassa kymmenessä vuodessa kesämuusikkojen iltamista on muodostunut perinne kuin itsestään”, nauraa Pollari. Mutta miten tämä on mahdollista?
Toinen kesämuusikko-ohjaaja, turkulainen Alina Ainola, antaa kysymykseen vastauksia uransa ensimmäisen kahvikonsertin jälkeen: ”Kesämuusikkotoimintaa arvostetaan täällä, sen voi aivan tuntea. Jo ensimmäisessä kahvikonsertissa tunnelma oli mahtava – kaikki toivovat meille onnistumista.”
Yhteisöllisen ja positiivisen tunnelman lisäksi Ainola on kokenut kuhmolaisten avoimuuden. ”Olen alusta asti tuntenut itseni tervetulleeksi porukkaan, ja tekeminen on ollut superkivaa. Minut otettiin heti mukaan”, kuvailee Ainola ensimmäisiä tuntojaan muusikkoporukassa.
Muusikot toiminnan ytimessä
Muusikkotoiminnan onnistumisen ytimessä ovat tietenkin soittajat itse. Pekka Huttu-Hiltunen ja Matti-Jussi Pollari uskoivat alusta asti nuorten kykyihin ja omatoimisuuteen. ”Pekka oli lupautunut auttamaan kesämuusikot alkuun, mutta hän luotti siihen, että nuoret osaavat itse. Ja niin he osaavatkin”, toteaa Pollari.
Kesämuusikot Siiri Ylijoki, Matilda Sandström, Jarno Huotari ja Toni Huotari ovat vakuuttuneita siitä, että Kuhmon muusikkotoiminta on ainutlaatuista. Kukaan heistä ei ole törmännyt kesämuusikkoihin muualla Suomessa, ainakaan näin suuressa mittakaavassa.
”On mahtavaa tehdä työkseen sitä, mistä nauttii”, nuoret sanovat kuin yhdestä suusta. Pianisti Siiri Ylijoki kuvaa muusikkotoimintaa näpäkästi: ”Tässä ei voi hävitä. Me saamme soittaa ja yleisö saa kuunnella hyvää musiikkia ilmaiseksi.”
Muusikot toteuttavat yleisön toiveita, joten kesän aikana monet saavat kuulla mielimusiikkiaan. Tänä kesänä tulossa on monenlaista: ”Meiltä on toivottu esimerkiksi ABBAa, Disney-musiikkia ja elokuvamusiikkia muutenkin. Ainakin näitä on tulossa tällä kaudella kahvikonserteissa”, lupailee Sara Pollari. Kahvikonserttien lisäksi on tulossa pari kappaletta Suomi Soi -konsertteja ja tietenkin joka vuotuinen lasten konsertti – sen teemaa muusikot eivät vielä paljastaneet.
Kahvikonsertteja muusikot kuvailevat sloganilla ”Päivän paras hetki!” Päivän parhaita hetkiä on siis tarjolla lauantaita lukuun ottamatta joka päivä kello 14 alkaen Juttua-kahvilassa.
Kuva 1: Lähes kaikki vuoden 2018 kesämuusikot.
Kuva 2: Kesämuusikkorivissa Alina Ainola (vas.), Sara Pollari, Siiri Ylijoki, Emma Väisänen, Mesi Pollari, Elisa Oinas-Panuma, Sini Kemppainen, Matilda Sandstöm.
Kuva 3: Haitarinsoittajat Jarno Huotari (vas.) ja Toni Huotari, pianisti Siiri Ylijoki.