Kaupunginjohtajan tervehdys Kansallisena veteraanipäivänä

Kansallista veteraanipäivää vietetään muistoksi sodan päättymisestä ja rauhan alkamisesta.  Kun synnyin vuonna 1980 Lapin sodan päättymisestä oli kulunut 35 vuotta. Se on verrattain lyhyt aika. Seitsemän vuotta syntymäni jälkeen Lapin sodan päättymispäivää ryhdyttiin viettämään Kansallisena veteraanipäivänä. Juhlapäivää kunnioitetaan juhlaliputuksella ja elossa olevien sotaveteraanien muistamisella.

Sotiemme veteraaneja on keskuudessamme vielä noin 5 900. Heistä 800 on sodassa pysyvän vamman saaneita sotainvalideja. Naiset palvelivat sodan aikaan lottina mutta myös monissa muissa tehtävissä. Veteraanitunnuksen omaavista henkilöistä yli puolet on tällä hetkellä naisia. Veteraanien puolisoita ja leskiä on keskuudessamme noin 15 000. Sotaorpoja arvellaan olevan elossa noin 20 000.

Omalle ikäluokalleni sotiemme veteraanit olivat läsnä arjessa. Sota-aikana omat sukulaiseni olivat palvelleet isänmaata rintamalla, lottana tai kotirintamalla. Lapsuuden- ja nuoruuden muistot kietoutuivat tarinoihin sodan ympärillä. Olin niistä myös kiinnostunut. On valtavan tärkeää, että kunnissa tehdään perinnetyötä kouluissa ja oppilaitoksissa. Näin sotiemme veteraanien perinne siirtyy sukupolvilta toisille.

Vuoden 2021 veteraanipäivän teemana on ”Ihmisten välillä hyvä tahto”. Teema kunnioittaa veteraanipäivän rauhanomaista luonnetta ja nostaa esiin veteraaneilta perintönä saatua puolustettua itsenäisyyttä.

Luin Veteraanit.fi sivulta sotiemme naisista ja tunnuksen merkityksestä, joka on otettu käyttöön. Tunnus kertoo tarinan suomalaisesta kukasta, jossa on verta, hikeä ja kyyneleitä. Se rakentuu nauhasta kukkamaiseksi ja se on somistettu kyyneleillä. Muotokieli noudattaa nykyistä veteraani -kokardia. Tunnuksen kukka ilmentää naisellisuutta. Kyyneleet surua, kenties iloakin. Hento ruusukulta on värinä äidillinen ja seesteinen. Lisäksi metallinen väri symboloi vahvuutta ja sitkeyttä, joita sodassa tarvittiin.

Veteraanit.fi sivulla on myös tarinoita sota-ajan lasten kokemuksista. Yksi heistä on Aira Samulin, jolle vastikään luovutettiin Sotiemme Naiset -tunnus. Airan varhaisnuoruuden kokemukset sodan jaloissa ovat puhuttelevia.

Luin myös nyt 94-vuotiaan sotiemme veteraani Eila Juutisen tarinan. Hän toimi jatkosodassa pikkulottana Hyrynsalmella. Lainaus alkaa.

”Kun evakosta pääsi pois ja palattiin kotiin, kaikki alkoivat heti rakentamaan. Saimme pieniä sotakorvauksia, kun kaikki oli mennyt.

Aluksi asuimme parakissa Hyrynsalmen asemalla. Siinä oli yksi huone ja pieni keittiö, ja talvella laitettiin viltti oven eteen, kun oli kylmä ja veti. Siinä pidimme taas pientä kauppaakin.

Pitkän aikaa sodan jälkeen oli kovaa työtä ja pulaa kaikesta. Vaatteita kierrätettiin ja Amerikasta tuli apua Suomelle. Eikä jäänyt ruokaa poisheitettäväksi. Kaikki syötiin mitä oli, tehtiin leipäressua, leivänkannikoille kaadettiin lämmintä maitoa. Iltaisin käytiin suksilla korpikylissä hakemassa jäisiä lanttuja, että saatiin syötävää.

Sellaista aikaa se oli, mutta kaikki auttoivat toisiaan. Missä oli jotain antaa, niin annettiin tarvitseville. Kun sodan jälkeen oltiin mukana talkoissa, yhdessä annettiin kaikki, sormukset ja kaikki, että saataisiin autettua Suomea jaloilleen.” Lainaus loppuu.

Eilan tarina ilmentää hyvin tämän päivän teemaa ”Ihmisten välillä hyvä tahto”. Se kuvastaa myös veteraanien välittämää perinnettä: halua elää, uskoa sodan loppumiseen ja rauhaan sekä yhteisvastuuseen.

Toivon, että jokapäiväisessä tekemisessämme niin Kuhmon kaupungissa kuin kodeissa voisimme vaalia tätä: uskoa tulevaisuuteen ja siihen, että kannattaa pyrkiä eteenpäin. Yhteiskunnan rakentaminen ja yhteisen hyvän synnyttäminen on meidän jokaisen tehtävä niin kotiseudulla kuin Suomessa.

Kuhmon kaupungin puolesta kiitän Teitä kaikkia panoksestanne itsenäisen Suomen hyväksi ja toivotan oikein hyvää Kansallista veteraanipäivää!