Kainuussa perjantain jälkeen löydetty yhteensä 18 koronatartuntaa, myös kuhmolaisessa palveluyksikössä tartunta ja altistumisia


Kuhmossa perjantaina todetusta laajasta korona-altistuksesta on tähän mennessä löytynyt 18 koronatartuntaa, joista 16 Kuhmossa, 1 Sotkamossa ja 1 Kajaanissa. Kaikki sairastuneet ovat aikuisia, eri työtehtävissä Kainuussa työskenteleviä ihmisiä. Tartuntaryppääseen liittyy 160 koronavirukselle altistumista, jotka ovat pääasiassa Kuhmon alueella. Kaikki tiedetyt altistuneet on tavoitettu ja heidät on asetettu kotikaranteeniin.

Koronavirus on kohtalokkain ikäihmisten, yli 70-vuotiaiden keskuudessa. Kainuun sote suosittelee että vältetään lähikontakteja ikäihmisten kanssa kuluvan viikon aikana koko Kainuun alueella. Vanhuspalveluiden alaisissa hoitokodeissa ei tiettävästi ole altistumisia.

Kainuun soten vanhuspalvelujen hoitokodeissa ja hoivayksiköissä on toistaiseksi voimassa vierailukielto tästä päivästä lukien. Lisäksi vierailukielto koskee Kuhmon terveyskeskussairaalan vuodeosastoa, sekä kehitysvammayksiköitä.

Alkava viikko paljastaa kuluneen viikon aikaisen altistumisen tuomat tartunnat, sitä seuraava viikko jatkotartunnat. Kuhmon kaupunki on aloittanut voimakkaat sulkutoimet, joilla pyritään estämään viruksen leviäminen.

 

Tukena Kultakuusen palveluyksikössä Kuhmossa COVID -19 altistuksia

Kuhmossa sijaitsevassa Tukena Kultakuusen palveluyksikössä on todettu Covid -19 altistumisia. Tukena Kultakuusi tuottaa asumispalveluista paljon apua ja tukea tarvitseville aikuisikäisille kehitysvammaisille henkilöille. Palveluyksikkö on ollut toiminnassa vuodesta 2007 alkaen ja sitä ylläpitää Kehitysvammaisten Palvelusäätiön omistama KVPS Tukena Oy. KVPS Tukena Oy tuottaa palveluita Tukena Kultakuusessa palveluista järjestämisvastuussa olevalle Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymälle ostopalvelu-sopimukseen perustuen. Omaisjärjestötaustaisella KVPS Tukena Oy:llä on yhteensä 40 palveluyksikköä eri puolilla Suomea.

Perjantaina 28.8. Tukena Kultakuusessa on altistunut palveluyksikön asiakkaita ja työvuorossa ollutta henkilökuntaa. Altistuminen on tullut esille työntekijän sairastuttua ja saatua positiivisen koronatestituloksen sunnuntaina 30.8. Kainuun soten, Kuhmon kaupungin ja KVPS Tukena Oy:n edustajat ovat neuvotelleet välittömästi sunnuntaina tarvittavista toimenpiteistä asiakas- ja palveluturvallisuuden ylläpitämiseksi ja tarvittavien toimenpiteiden määrittämiseksi. Alueen tartuntataudeista vastaava, pandemiapäällikkö, ylilääkäri Olli-Pekka Koukkari on määrännyt Tukena Kultakuusen karanteeniyksiköksi, jossa ulkopuolisten vierailut on toistaiseksi yksiselitteisesti kielletty. Palveluyksikön asukkaat ja henkilökunta on asetettu karanteeniin. Mahdolliset positiivisen koronavirustestin tuloksen antaneet tullaan määrittämään eristykseen ja heidän lähikontaktiensa määritys käynnistetään

Kuhmon terveyskeskuksen toimesta kaikki palveluyksikön asiakkaat testataan altistuksen johdosta 31.8. aamupäivän aikana, samoin työvuorossa olevat työntekijät. Vapaalla olevat työntekijät on ohjattu välittömästi koronatesteihin. Palveluyksikön henkilökunta työskentelee asianmukaisesti suojautuneena noudattaen terveydenhuollon viranomaisten antamia ohjeita.

Tiedotusvastuu Covid-19 altistuksiin ja mahdollisesti sairastuneisiin liittyen on Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän johtaja Maire Ahopellolla, sekä em. organisaation pandemiapäällikkö, ylilääkäri Olli-Pekka Koukkarilla. Kainuun sote, Kuhmon kaupunki ja KVPS Tukena Oy tekevät asiassa tiivistä yhteistyötä, jotta tilanne säilyy hallittuna ja palveluyksikön asiakkaat, heidän läheisensä ja palveluyksikön henkilökunta saavat tarvitsemansa avun- ja tuen tässä haastavassa ja huolestuneisuutta herättävässä tilanteessa. Asiasta on tiedotettu myös aluehallintovirastoa ja sosiaali- ja terveydenhuollon lupa- ja valvontaviranomaista, Valviraa.

 

Tiedotus

Kainuun sote tiedottaa asiasta seuraavan kerran tiistaina 1.9. klo 15 mennessä.

 

Lisätietoja

Maire Ahopelto, kuntayhtymän johtaja 044 777 3033
Olli-Pekka Koukkari, pandemiapäällikkö, hallintoylilääkäri 044 797 4668