Kainuun sote aloittaa 12 – 15-vuotiaiden koronarokotukset


Valtioneuvoston päätöksen myötä Kainuussa aloitetaan 12 - 15 -vuotiaiden perusterveiden rokottaminen.

Ikäryhmän rokotusajan varaaminen on mahdollista maanantaista 9.8.2021 alkaen. Alle 15 -vuotiaiden puolesta ajanvaraaminen hoituu sähköisesti osoitteessa omasote.kainuu.fi  tai ajanvarausnumerosta 044 709 3788. Kainuun sote suosittelee käyttämään ensisijaisesti Omasoten ajanvarausta, koska varausnumeron takaisinsoitossa on ruuhkaa.

Rokotusten toteutukset suunnitellaan kuntakohtaisesti ja niistä informoidaan koulu- ja luokkakohtaisesti. Informaatiokanavana useimmissa kouluissa käytetään Wilma-viestejä.

On todella hyvä, että saamme vihdoinkin myös 12 – 15 -vuotiaat rokotuksen piiriin. Toivottavasti jokainen tekee oman osuutensa ottamalla rokotteet. Näin suojataan itseä, kotiväkeä sekä kavereita koulussa ja vapaa-ajalla. Ottamalla rokotteet on mahdollista myös välttyä karanteenilta, mikäli altistuu.  Jo nuorella iällä voit osaltasi kiirehtiä aikaa, jolloin voidaan kokoontua vapaammin porukoissa.” Sanoo Kajaanin kaupungin vs. sivistysjohtaja Päivi Rissanen.

Rokotusten väliä ei ole syytä aikaistaa

Annettua tehosterokotteen aikaa tulee noudattaa, eikä varata uutta aikaa toisen rokotteen ottamiselle.

mRNA-rokotteissa suositeltu annosväli on 12 viikkoa. mRNA-rokotteiden 12 viikon annosväliä voidaan paikallisen harkinnan perusteella lyhentää, mikäli rokotteiden saatavuus alueella on hyvä, eikä annosvälin lyhentäminen viivästytä kenenkään muun ensimmäisen rokoteannoksen saamista. Annosväliä lyhennetään tällöinkin korkeintaan 8 viikkoon, jotta rokotuksilla edelleen saavutetaan mahdollisimman hyvä ja pitkäkestoinen suojateho.

Kainuun tämänhetkisillä rokotemäärillä ei voida lyhentää mRNA-rokotteiden annosvälejä kuin poikkeustilanteissa, jotta rokotteita riittää kaikille ensimmäisen annoksen antamiseen.

Kainuussa 3 uutta koronatartuntaa

Torstaina 5.8. Kainuussa on todettu 3 uutta koronatartuntaa, kaikki jo karanteenissa olevilla henkilöillä. Kai­nuun il­maan­tu­vuus on nyt 113,9 / 100 000 / 14 vrk. Ko­ko Kai­nuu on edel­leen ko­ro­nan kiih­ty­mis­vai­hees­sa

Ky­sy­myk­siä ko­ro­na­ti­lan­tees­ta?

No­peas­ti hei­ken­ty­nyt epi­de­mia­ti­lan­ne he­rät­tää mo­nen­lai­sia ky­sy­myk­siä ja tun­tei­ta se­kä epä­tie­toi­suut­ta. Vas­tauk­sia kun­ta­lais­ten usein esi­tet­tyi­hin ky­sy­myk­siin on koot­tu verk­ko­si­vuil­le so­te.kai­nuu.fi/ko­ro­nain­fo.

Li­sä­tie­dot

vs. pan­de­mia­pääl­lik­kö Tuo­mo Ero­la, p. 044 797 4872

koulu- ja opiskeluterveydenhuollon päällikkö Auli Pennanen, p, 044 710 1751

vs. sivistysjohtaja, p. Päivi Rissanen 044 710 0611