Kainuun kirjamessuilla kuullaan uutisia Hamsterit-elokuvasta
Sotkamossa järjestettäville Kainuun kirjamessuille on tulossa lisää vieraita.
Jo aiemmin julkaistujen kirjailijavieraiden lisäksi lauantaivieraaksi saapuu elokuvaohjaaja Markku Pölönen ja sunnuntaivieraaksi saapuu Ilmari Kiannon tytär Raija-Liisa Kianto. Lisäksi elokuvaohjaaja Hannu Kahakorpi on mukana messuilla koko ohjelman ajan.
Kainuun kirjamessujen ohjelmaan on saatu kiinnostavia lisäyksiä. Elokuvaohjaaja Markku Pölönen saapuu kirjamessulauantaina 12.11.2022 kertomaan tammikuussa 2023 ensi-iltansa saavasta Hamsterit-elokuvasta. Elokuva perustuu vuonna 1957 julkaistuun Veikko Huovisen rakastettuun romaaniin. Elokuvan pääosassa nähdään Peter Franzén. Lauantaina julkistetaan Hamsterit-elokuvan pian Kainuussa nähtävät ennakkoesitykset.
Kirjamessujen sunnuntaina korpikirjailija Ilmari Kiannon tytär Raija-Liisa Kianto kertoo muun muassa lapsuudestaan Suomussalmella Turjanlinnassa. Ilmari Kiannon elämästä sarjamuotoista dokumenttia tekevä Hannu Kahakorpi on mukana kirjamessujen keskusteluissa perjantai-illan etkoilla sekä molempina kirjamessupäivinä.
Kirjamessuille on tulossa ennätysmäärä eli kolmattakymmentä näytteilleasettajia. Mukana ovat muiden muassa Sotkamon kirjakauppa, useita kirjailijaseuroja sekä pienkustantajia. Osalla näytteilleasettajia on myynnissä myös käytettyjä kirjoja. Esillä on myös Sotkamon kirjasto lauantaina messuilla vierailevan kirjastoauton kera. Totti Korpuo pitää molempina messupäivinä kaikille avointa sarjakuvatyöpajaa.
Lauantaina 12.11.2022 kello 10:30 julkistetaan Tero Liukkosen toimittama Sotkamo-aiheinen novellikokoelma, jossa on yli 40 novellia Sotkamoon ja sotkamolaisuuteen liittyen. Mukana on myös novellit Laura Malmivaaralta ja Jukka Takalolta. Samalla julkistetaan vuoden 2022 Sotkamon kulttuuripalkinnon saaja/saajat.
Kainuun kirjamessuilla on Jan Erolan haastateltavana lukuisa joukko kirjailijoita. Lauantaina kuulemme muun muassa Raija Orasen, Mikko-Pekka Heikkisen, Salla Nazarenkon, Timo J. Tuikan ja Tea Karvisen uutuuskirjoista. Sunnuntaina haastateltavina ovat muun muassa Antti Heikkinen, Helena Petäistö, Jari Korkki ja Tapani Bagge.
Kainuun kirjamessuilla voi nauttia kainuulaisista raaka-aineista tehdyn Yli sinisten vaarojen menun sekä messulauantaina että -sunnuntaina.
Lisätietoja antaa:
Sotkamon kulttuurituottaja Marko Karvonen | marko.karvonen@sotkamo.fi | P. +358 44 089 5033