Harrastesetelikokeilu lasten ja nuorten harrastustoiminnan tueksi kaupungin palveluihin
Harrastesetelikokeilu on suunnattu alle 29-vuotiaille lapsille ja nuorille kaupungin järjestämiin harrasteisiin. Avustus on käytettävissä niin kauan kuin avustusrahaa on käytettävissä vuonna 2023.

– Kuhmon kaupungin nuorisopalvelut on varannut kuluvalle vuodelle määrärahat harrastesetelikokeiluun, kertoo nuorisopalveluvastaava Ritva Juntunen. Avustus on käytettävissä niin kauan kuin avustusrahaa on käytettävissä vuonna 2023.
Harrastesetelillä tuetaan alle 29-vuotiaita lapsia ja nuoria jatkamaan säännöllistä harrastustoimintaa, mikäli harrastus muutoin keskeytyisi perheen taloudellisten vaikeuksien vuoksi.
– Muun muassa elintarvikkeiden, sähkön hinnan tai muu elinkustannusten nousu voivat johtaa talousvaikeuksiin, Juntunen kertoo muutamina esimerkkeinä haasteista, joita lapsiperheet ja nuoret aikuiset voivat kohdata arjessaan. Ammattilaisen arvioimana myös jokin muu syy voi oikeuttaa harrastesetelin saamiseen.
Setelillä tuetaan Kuhmon kaupungin järjestämiä harrastuksia, kuten musiikkiopiston muskaria, instrumentti- ja tanssiopintoja sekä kuntosali- ja uimahallikäyntejä, avantouintia ja salivuorojen vuokria sekä mahdollista sähköavainmaksua. Harrastesetelillä voidaan tukea yhden lapsen tai nuoren yhtä harrastusta.
– Uimahallikäynneissä tuki kohdistuu säännölliseen harrastamiseen kuten junioripassiin, sarjalippuihin tai kuukausikorttiin, tiedottaa hyvinvointiaktivaattori Riikka Kähkönen.
Setelin kustannuksiksi hyväksytään harrastemaksut, soitinvuokrat, salivuokrat ja mahdollinen sähköavaimen maksu.
– Harkinnanvaraisesti avustusta voidaan myöntää harrastevälineiden hankintaan korkeintaan 50 €, sekä enintään 50 €:n matkakorvaus kertakorvauksena, mikäli matka kotoa harrastuspaikalle on yli 20 km, Juntunen kertoo tilanteista, joissa ammattilainen arvioi tuen tarvetta.
Seteleitä saa Kuhmon kaupungin erityisnuorisotyöntekijältä, liikuntaneuvojalta, musiikkiopistolta sekä Kuhmon ev.lut. seurakunnan diakoneilta. Seteli palautetaan täytettynä kaupungintalon neuvontaan. Palautuksen yhteydessä asiakas toimittaa myös laskun harrastemaksusta. Harrastesetelin laskutusvaiheessa asiakastiedot toimitetaan edelleen nuorisopalveluvastaavalle.
Lisätiedot: Ritva Juntunen, nuorisopalveluvastaava p. 044 7255 246