Esteettömyyskartoitus 31. elokuuta – Tervetuloa mukaan!


Kuhmon vanhus- ja vammaisneuvosto järjestää 31. elokuuta keskusta-alueen eri kohteissa esteettömyyskartoituksen. Kartoitus alkaa kokoontumisella Tarinatuvalle (Rajakatu 52) klo 10.

Kaikki esteettömyydestä kiinnostuneet ovat tervetulleita osallistumaan tapahtumaan!

Toinen esteettömyyskartoitus järjestetään talviolosuhteissa ensi kevään aikana.

Kartoituksen avulla saadaan tietoa siitä, kuinka tietyt esteettömyydelle asetetut kriteerit toteutuvat. Esteettömyydessä ei ole kyse vain liikkumisen esteettömyydestä. Siinä huomioidaan myös esimerkiksi näkemiseen, kuulemiseen ja kommunikaatioon liittyviä asioita.

Esteettömyys on kestävän kehityksen mukaista yhdenvertaisuutta, ja se tuo turvallisuutta ja laatua meidän arkiympäristöömme. Osalle ihmisistä esteettömyys on välttämätöntä, mutta siitä hyötyvät kaikki helpommin saavutettavina tiloina ja palveluina.