Erityislasten elämysaamupäivässä 15.4. esitellään Kuhmon harrastusmahdollisuuksia

Kuhmon kaupunki järjestää yhteistyössä paikallisten harrastusten tarjoajien sekä Kainuun Liikunnan kanssa erityislasten elämysaamupäivän lauantaina 15.4. klo 9-11. Tapahtuma pidetään Tuupalan puukoulun liikuntasalissa ja myös pihalle on järjestetty toimintaa.
Tapahtumassa kuhmolaiset harrastustoimijat esittelevät erityistä tukea tarvitseville lapsille ja heidän vanhemmilleen lajejaan, ja perheet saavat kertoa toiveistaan harrastusten suhteen. Elämysaamupäivässä on luvassa paljon kivaa toimintaa; muun muassa askartelua, liikunnallisia tehtäväratoja, sisäcurlingia ja aistikortteihin tutustumista.
Tapahtumassa on mukana myös koirakaveri ja aamupäivän aikana pääsee tutustumaan erilaisiin apuvälineisiin kuten esimerkiksi tandempolkupyörään ja nojapyörään. Lapset itse ovat olleet mukana tapahtuman suunnittelussa.
Tavoitteena on, että tapahtuma johtaa syksyllä alkavaan erityislasten elämyskerhoon, jossa yhdistyvät liikunta, kulttuuri ja luonto. Tapahtumassa käydäänkin yhteistä keskustelua elämyskerhon tarpeista, käytänteistä ja ohjauksista.
Jos syksyn kerho toteutuu on siinä mukana myös Kuhmon seurakunta toteuttamassa syksyisen luontoretkipäivän sekä Kuhmon musiikkiopisto, joka tuottaa lapsille musiikillista ja tanssillista puuhaa.
—
Tapahtuman toteuttamisessa on mukana Kuhmossa käynnissä oleva, ympäristöministeriön osarahoittama ”Täyttä elämää Kuhmossa – Kestävä kehitys elämään arjen teoissa” -hanke.