Blogi: Tanssiva maaseutusihteeri – Kuhmon tanssileiri järjestettiin jälleen


Kuhmon lavatanssijat ry järjesti kaksipäiväisen tanssileirin Kuhmossa Kalevankankaalla ennen juhannusta. Yhdeksättätoista kertaa järjestetyn tanssileirin ohjelmassa oli tänä vuonna muun muassa valssia, tangoa, jivea, salsaa ja cha cha:ta. Kuhmon kaupungilla maaseutusihteerinä työskentelevä Susanna Eskola oli mukana talkoolaisena ensimmäistä kertaa tänä vuonna ja hän kertoo talkootyöskentelyn olevan antoisaa sekä opettavaista tekemistä.

Kuvassa Susanna Eskola (oik.) ja hänen siskonsa.

Kuhmon lavatanssijat ry:stä ja tanssileireistä

Kuhmon lavatanssijat ry on vuonna 1998 perustettu yhdistys, jonka tarkoituksena on toimia lavatanssia harrastavien henkilöiden seurana sekä tarjota tanssillinen liikuntavaihtoehto samanhenkisten seurassa, edistää ja laajentaa jäsenten ja kaikkien tanssin ystävien harrastusmahdollisuutta, sekä tehdä tunnetuksi iloista ja tasokasta lavatanssikulttuuria. Yhdistys järjestää muun muassa ohjattua kurssitoimintaa, retkiä, pikkujouluja ja on lisäksi mukana muiden toimijoiden järjestämissä tapahtumissa. Voit tutustua Kuhmon lavatanssijoiden toimintaan tarkemmin heidän nettisivuillaan ja Facebook -sivuilla, josta näet myöt kuvia tämän vuoden leiritunnelmista.

Tänä vuonna tanssileiri järjestettiin yhdeksättätoista (19) kertaa ja osallistujia saapui noin 120 henkilön verran. Tanssileirin juuret vievät vuoteen 1996, jolloin leiri järjestettiin ensimmäistä kertaa. Leiri järjestettiin vuosittain vuoteen 2010 asti, jonka jälkeen leiritoiminta oli tauolla kuusi vuotta. Vuonna 2017 leiriperinne herätettiin jälleen henkiin aikaisemmin käyneiden tanssinharrastajien ja opettajien pyynnöstä. Vuoden 2020 tanssileiri jouduttiin perumaan koronapandemian vuoksi, mutta valtakunnallinen tapahtuma keräsi jälleen tänä vuonna Kuhmoon osallistujia ympäri Suomen. Eskola kertoo Kuhmon tanssileirin olleen ensimmäisiä valtakunnallisia leirejä Suomessa ja useiden osallistujien tulevan vuosi toisensa jälkeen uudelleen. Leiri tuo myös näkyvyyttä tanssiharrastajien ryhmälle sekä yrityksille, joilla on ollut mahdollisuus pitää esittelypöytää ja luoda tunnettavuutta itselleen.

Talkootyöt tarjoavat hyvää mieltä ja tanssikuvioita töiden lomassa

Talkootöissä ehdottomasti antoisinta on se, että saa olla luomassa muille mahdollisuuksia osallistua ja nauttia leiristä. Talkootyössäkin kerkeää nauttia leirin mahtavasta ilmapiiristä ja välillä myös opetuksesta. Tanssiminen on mahtavaa!” -Susanna Eskola

Tänä vuonna tapahtumaa oli järjestämässä yhteensä 18 talkoolaista, joiden tehtävät olivat hyvin moninaisia ja kokonaisvaltaisia. Leirin suunnittelu, markkinointi ja materiaalien tuotto vaativat oman, pidempiaikaisen panoksensa, minkä lisäksi itse leirin aikana tapahtuvat valmistelut veivät oman aikansa. Talkootyöläisten tehtäviin lukeutuu muun muassa tanssiteltan pystytystä ja purkua, opasteiden tekemistä, ruuan- ja tarjoiluiden valmistamista, valokuvausta ja salivalvontaa.

Susanna Eskola toimi salivastaavana, joiden tehtävinä oli huolehtia tanssisalin siisteydestä, tarjota osallistujille vettä ja varmistaa, että ihmisillä on saapuessaan kurssiin oikeuttava ranneke. Eskola kertoo, että hänelle on ollut valtavan arvokasta nähdä, miten paljon vapaaehtoistyötä leirin järjestäminen vaatii ja miten hyvin kaiken voi saada sujumaan hyvällä ilmapiirillä sekä yhteishengellä:

Leiristä jäi parhaiten mieleen ihmiset ja kohtaamiset. Ilmapiiri on avoin ja hauska eikä talkootyö tunnu työltä. Koen, että saavutin talkoilussa sen tärkeimmän, eli leiriläisillä oli hyvät puitteet ja itsellä hyvä tekemisen meininki. Hauskoja lisiä on myös satunnaiset tanssikuviot töiden lomassa”.

Mikäli innostuit Susannan positiivisen kokemuksen kautta talkoolaistyöstä tai tanssileirille osallistumisesta, seuraa aktiivisesti Kuhmon lavatanssijat ry:n kanavia tai ota heihin suoraan yhteyttä!