Blogi: Koskien kunnostusta talkoovoimin – Ensikertalaisena talkoilemassa


Koskilla kalastaminen on minulle uusi laji, samoin koskien kunnostus. Olen kalastanut kyllä pienestä pitäen, mutta lajini ovat olleet pääosin onkiminen mato-ongella, virvelöinti ja verkkokalastus. Mukaan on tullut viime kesänä avomiehen uisteluvene, uusi tapa kalastaa tieyllä tapaa sekin. Talviverkkojen pitäminen on ollut jo pitkään minulle se kaikista rakkain kalastuksen muoto. Jännityksen tunne on aivan omaa luokkaansa verkkoa nostettaessa jään alta. Vesi on mustaa ja jäällä on hiljaista, joskin usein mukana kulkeva suomenpystykorva pitää seurasta huolta. Jäälle mennessä mieli rauhoittuu ja kalastuksen jälkeen jää onnellinen olo, tuli kalaa tai ei. Millainen tunne syntyisi koskikunnostustalkoissa tai perhokalastusta kokeillessa?

Osallistuin someagentin työn puitteissa Kuhmon koskienkunnostustalkoisiin lauantaina 6.7.2019. Sain kunnostuksesta paljon arvokasta tietoa jo ennen talkoita Vesa Rantaselta ja Kari Maliselta. Lisäksi kuulin Kalahässäkässä erilaisia kokemustarinoita ihmisiltä. Someagentin työn parhaita puolia onkin juuri ihmisten kohtaaminen. Kuhmossa on jo usean vuoden ajan kunnostettu koskia talkoovoimin. Kunnostuksia tehdään sekä kone- että käsikunnostusmenetelmin. Kunnostuksilla parannetaan lohikalojen elinolosuhteita ja pyritään siten palauttamaan luontaisesti uudistuva ja kestävä vaelluskalakanta. Kaiken uuden tiedon valossa kosket ja koskikalastus näyttäytyy minulle nyt hyvin erinäköisenä kuin aiemmin. Pajakkakoskikin avautui aivan uudella tavalla Karin kerrottua minulle, miten uitto on vaikuttanut koskeen ja miten aluetta on muokattu ajan saatossa.

Kuvassa Pajakkakoski. Kuva: Katri Konttinen

Suuntasimme koskikunnostustalkoisiin lauantaina 6.7 kahden naisen tiiminä. Työparinani ja oppaanani oli kuhmolainen Anne Hyytiäinen. Tehotiimimme suuntasi Rauhionpurolle kunnostustöihin. Anne on innokas perhokalastaja ja erittäin mukava työpari. Juttua riitti kalastuksesta metsästykseen ja metsästyksestä metsästyskoiriin ja vaikka mihin. Perhokalastuksesta keskustellessa minulle jäi erityisesti mieleen se, että perhokalastus ja kiire eivät kuulu yhteen. Ja niinhän se on, että kiireellä ei kannata lähteä kalalle verkkoja kokemaan, eikä muussakaan muodossa.

Rauhionpurolle oli ajettu aiempana vuonna soraa, joka pilkotti siellä täällä pohjalla. Anne opasti minut töihin, ja pärjäsin matalassa virrassa hyvin kumisaappaissa. Luulen kuitenkin, että ensi kerralla minun on laitettava kahluuhousut, sillä sain useamman kerran muistuttaa itseäni siitä, että olin lähtenyt aamulla farkuissa liikenteeseen.

Möyhimme pohjan soraa, joka muutti veden hetkeksi sameaksi. Virtaava vesi huuhtoi sameuden nopeasti ja ero oli huomattava. Itikat ja paarmat pitivät sitkeästi meille seuraa, mutta se ei pahemmin työtä hidastanut. Nautin ulkotöistä, joissa parasta on juurikin se välitön kädenjäljen näkeminen. Niin tässäkin tapauksessa! Puroon oli joltakin pudonnut aiemmin pullon korkki, toiselta tölkki ja kolmannelta resuinen pala muovia, jotka kaikki lähtivät mukaan purolta.

Päivästä jäi käteen arvokas kokemus sekä tunne siitä, että oli konkreettisesti ollut mukana kunnostustalkoissa purolla ja siten ehkä parantanut kalojen elinympäristöä. Pienelläkin panostuksella voi olla suuri merkitys.

Lapioita ja muita työkaluja

Katri Konttinen, someagentti